Jos näistä kuvista välittyy sulle rauhallinen fiilis, niin
sellainen olo mulla on just nyt tässä tätä kirjoittaessa.
Ulkona on uskomattoman paljon lunta. Niin paljon, että
ikkunan takana olevan koristeomenapuun viimeisetkin omenanraasut notkuvat
lumihattujensa alla. Suuret hiutaleet leijailee hiljalleen maahan.
Vieressäni pöydällä ihanimmat anemonet, ja kahvia lempimukista.
Talossa on nyt ihanan lämmin, kiitos isäni asentaman ilmalämpöpumpun.
Alkuun sen pieni hurina oli vähän häiritsevä, mutta nyt siihen on tottunut ja
se on mukavan rauhoittava. Rauhallinen hurina taustalla.
Ilmalämpöpumpulla on tarkoitus säädellä ketterämmin talon lämmityssysteemiä, ja saada kaukolämpö kustannuksia alaspäin. Toki nyt samaan aikaan myös sähkön hinta on noussut korkealle, mutta siitä huolimatta toivotaan säästöä.
Ehdin kuvailla rauhassa näitä kukkia, ja unelmoida keväästä vauvan nukkuessa.
Pitkästä aikaa hän nukkui pidemmin.
Oikeasti alkuun meinasi jo mennä hermo, kun olin viidettä kertaa
hyssyttämässä rattaita ja vauvaa takaisin uneen. Meillä nukutaan edelleen 30
min pätkissä, joka ei tietenkään vauvalle riitä (sen enempää kuin äidillekään,
mun on pakko päästä nollaamaan välillä päätäni, pitämään pieni tauko omien juttujen parissa, tai vaikka siivota rauhassa). Olin kahdesti jo nostamassa
vauvaa ylös, mutta huomasinkin että hän oli itkusta huolimatta silmät kiinni.
Reippaat kärryjen heilutukset kuistilla tossut ja aamutakki
päällä, ja taas unet hetken jatkuivat.
Tässä välissä luovuin jo kokonaan rattaissa nukuttamisesta,
kun kuistilla sai oikeesti rampata 5-15min välein nukuttamassa vauvaa uudestaan. Itkuhälyttimestä kuuluva rääkäisy sai otsarypyn painumaan syvemmälle kerta
toisensa jälkeen.
Niinpä siirryttiin sisälle nukkumaan, mutta nyt sekin on
mennyt huonompaan suuntaan, sillä vauvan mielestä olisi parasta, että makaisin
hänen vieressään hievahtamatta. Tissi mieluusti valmiina poskea vasten, jos
sattuisi vaikka jano yllättämään kesken unien. Vauvan vieressä onkin aivan ihana olla, ja mielelläni vietän päivässä ainakin hetken vierekkäin lepäillen. Mutta joka päikkäreillä se ei ole toimiva ratkaisu.
Noh niin, nyt tosiaan pitkästä aikaa laitoin vauvan
rattaisiin nukkumaan, samalla kun olin muiden lasten kanssa ulkona leikkimässä
ja tekemässä lumitöitä. Jos ei lasketa hyssyttelyitä ja välissä yhtä
imetyskertaa, niin hän on nukkunut jo yli 2h! Uskomatonta! Ajattelinkin, että
aloitetaan uudestaan nukkumistreenit, ja luulen että rattaissa ulkona se
onnistuu parhaiten. En voi käydä viereen makaamaan ja vauvan on opittava muut
keinot jatkaakseen unta. Lisäksi raitis ilma, ja oma rauha ilman isompien
mekastusta. Ajatuksena kaunis, toivottavasti onnistuu! Pitäkäähän peukkuja.
Haaveilen keväästä. Haaveilen omasta puutarhasta.
Pihan tuleva rakenne ja järjestys on vielä vähän auki, sillä
muutettiin vasta syksyllä eikä minulla ole pihasta käytännön kokemusta. Eikä
ylipäätään puutarhahoidosta! Olenhan parvekeviljelijä, suoraan Helsingistä kerrostalosta tänne vanhaan omakotitaloon muuttanut.
Harmitti, kun minulla olisi ollut Plantageniin 10€ arvoinen
etukuponki, ja tarkoitus oli hyödyntää se siemeniä tilatessa. Nakkailin
ostoskoriin niin hirveän määrän siemeniä, toinen toistaan ihanampia kukkia ja
hyötykasveja, että summa nousi nopeasti melko suureksi. Minun PITI käydä
ostoslista läpi ja karsia sieltä ylimääräiset. Kun seuraavan kerran muistin
asian, oli etukuponki mennyt edellisenä päivänä vanhaksi..
Kävin Rustassa hakemassa liimapuulevyä hyllyprojetkia
varten, ja samalla silmäilin neljänteen makuuhuoneeseen sopivaa maalia.
Sävyiksi valikoitui täyshimmeä Perfect match ja puolihimmeä, vaaleampi Sand,
mutta en osannut päättää kumpi olisi parempi. En sitten ottanut kumpaakaan, ja
Sand oli sitä paitsi sillä hetkellä hyllystä loppu.
Lähtiessä oli pakko kurvata vielä kasvi- ja siemenosaston ohi. Valikoima ei ollut niin suurenmoinen kuin Plantagenin verkkiksessä, mutta sain haalittua ihana mukavan kokoisen siemen aarteen. Nyt on edes JOTAIN millä aloittaa, mitä odottaa, ja mistä haaveilla.
Ostin muun muassa pinaattia, porkkanaa, sekä salviaa. Ostin kahta eri
unikkoa, kehäkukkaa, ja kesäkukkasekoituksen.
3-vuotiaamme on myös haaveillut auringonkukista, joten
kassiin sujahti myös punaista auringonkukkaa.
Osaa siemenistä alan esikasvattamaan nyt helmikuussa.
Esikasvatuksesta sitten myöhemmin lisää.
Meillä on U:n muotoinen piha (talo ja sisäänkäynti jää tuohon U:n ”keskelle”), alapihan puolella tuolla U:n vasemmalla puolella (etelässä) on meidän varsinainen piha ja terassi. Siellä on myös mansikkalaatikot. Mansikat ajattelin kuitenkin siirtää yläpihan puolelle, jossa on omenapuut, raparperi ja marjapensaita. Siitä voisi tulla hyötykasvialue. Alapihanpuolelle voisi sitten jäädä kukat, ja somistaa oleskelutilaa.
Pihassa on myös vanha, jo huonokuntoinen leikkimökki, joka tullaan purkamaan ja tilalle rakennamme kasvihuoneen. Olen tosi iloinen, että mieskin innostui tästä projektista!
Talomme yläkerrassa on talon levyinen viherhuone (joka on tällä hetkellä, edelleen, täynnä muuttotavaraa jolle ei olla jaksettu etsiä paikkaa..) se mun on tarkoitus raivata nyt ihan lähipäivinä, ja sisustaa sinne pieni työpiste ja idätysalue. Se on alunperin ollut parveke, mutta myöhemmin muutettu lämpimäksi tilaksi.
Ihanaa, kun tän pitkän talven keskellä voi jo alkaa
tunnelmoida kevättä ja kesää!
Joko siellä on puutarha ja kasvatusjutut ainakin ajatuksen tasolla vauhdissa?
Seuraa blogia myös Instagramissa!
-Sasa