Slider

Follow

9-vuotis synttärit ja mitä oli tarjolla

maanantai 28. maaliskuuta 2022


Maaliskuu lähenee loppuaan. Se on aina ihana kuukausi monestakin syystä.

Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi, ja se tuo todellakin iloa ja aurinkoa mukanaan!

Maaliskuussa juhlitaan aina myös poikamme Eliaksen synttäreitä. Aika kiva kevään korkkaus!







Tämän vuoden synttärit päästiin juhlimaan ekaa kertaa uudessa kodissamme! 

Alakerta meillä ei ole mikään suuren suuri, mutta hyvin mahduttiin ja tunnelma oli kyllä ihana. Keväinen maaliskuun aurinko valaisi koko alakerran.





Usein synttäreillä on tarjolla jokin ruokaisa salaatti, mutta tällä kertaa tarjosin lämmintä kasvissosekeittoa ja valkosipulivoipatonkia lisukkeineen. Oli ihan kiva tarjota myös lämminruoka pikkusuolaisten lisäksi. Lisäksi kasvissosekeitto on vaivaton valmistaa, ja sen voi oikein hyvin tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi. Lisukkeena oli rucolaa, creme fraichea, paahdettuja auringonkukansiemeniä sekä krutonkeja.

Porkkanakakku on ainainen leivonnnaissuosikki (lisäksi olen aivan surkea leipomaan kakkuja), joten leivoin porkkanakakkua tälläkin kertaa. 


Mitään luottoreseptiä minulla ei ole, mutta instabloggaaja ystäväni Hanna @hannankotona julkaisi juuri parahiksi muutama viikko ennen synttäreitä oman porkkanakakkureseptinsä, jota ihan pikkuisen muunsin omaan makuun sopivaksi. 

Olen aina tehnyt porkkanakakun inkiväärin kanssa, joten lisäsin sitä tähänkin reseptiin.





Porkkanakakku

𝐏𝐨𝐡𝐣𝐚:

3 kananmunaa

3dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

11/2 tl vanilijasokeria

3tl kanelia

2tl inkivääriä

n.4dl porkkanaraastetta (vajaa 4 porkkanaa)

150g voita sulatettuna


𝐊𝐮𝐨𝐫𝐫𝐮𝐭𝐮𝐬:
100 g voita,
200 g maustamatonta tuorejuustoa,
3 dl tomusokeria


𝐕𝐚𝐥𝐦𝐢𝐬𝐭𝐮𝐬:
Vaahdota ensin munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua rasvaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai uuninpellille (uuninpellille tehdessä kannattaa tuplata taikinamäärä). Paista 200 asteessa noin 25min. Anna pohjan jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto. Lisää vielä tomusokeri ja levitä kuorrute kakun päälle. Halutessasi ripottele koristeeksi hasselpähkinä- tai mantelirouhetta.





Tällä ohjeella porkkanakakusta tuli tosi hyvä ja mehevä, ja se sai paljon kehuja!

Lisäksi askartelin synttäreille omatekemiä viirejä, joista tuli kyllä tosi suloisia.

Käytin viireihin olemassaolevia papereita, pakkauspaperia ja silkkipaperia, ja sen lisäksi saman sävyistä kuvioitua lahjapaperia. Taitoin paperin kahtia, ja leikkasin siitä U:n mallisia paloja. Levitin paperin sisälle liimaa ja kiinnitin sen juuttinaruun.

Tällä idealla voisi helposti askarrella muunkinlaisia DIY-viirejä esimerkiksi lastenhuoneeseen!

Tässä vielä kuvien muodossa fiiliksiä meidän synttäripäivästä :)









Ihana synttärisankari!





-Sasa

Seuraa blogia myös Instagramissa

Testissä uudet Kolme Cosmetics luonnonkosmetiikkatuotteet

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Kaupallinen yhteistyö Kolme Cosmetics kanssa






Heipat sinne!


Osa teistä tietääkin, että suosin mielelläni eettisiä ja ekologisesti valmistettuja tuotteita. Iso plussa jos ne on vielä kotimaisia, niinkuin nämä Kolme Cosmeticsin tuotteet ovat!

Tämä filosofia pätee kohdallani niin vaatteisiin, sisustukseen, ruokaan kuin kosmetiikkaankin. 

Mikään ehdoton en asian kanssa todellakaan ole, mutta mielelläni valitsen paremman, omiin arvoihin sopivamman tuotteen, aina kun se on mahdollista.

Nyt sain tällä kertaa testiin Kolme Cosmeticsin tuotteet, jotka otinkin ilolla vastaan. 




Kolme Cosmetics on lanseerannut uuden sarjan, joka soveltuu erityisesti vauvan ja pienen lapsen luonnonmukaiseen ihonhoitoon.

Perheeseemme kuuluu lapsia, joilla 2/4 on atooppinen iho, kuten minullakin. Kahdella pienimmällä on ihan hyvä iho, mutta toki iho on pitkän talven, ja useiden päivittäisten pesujen jäliljtä kuiva ja hieman ärtynyt.

Vauvan posket olivat kuivuudesta ärtyneet ja punaiset juuri silloin, kun nämä tuotteet sain.

Kolmen viikon testauksen jälkeen punaisuus on vähentynyt.


Kolme Cosmeticsin yrittäjä Hanna lähetti minulle kolme tuotetta, jotka sopivat koko perheelle ihan pienimmästä lähtien: Hoitoöljy, Kehäkukka & Kaura, Babybalm, Kehäkukka & Kaura, ja Magic Zinc.

Kolme Cosmeticsin yrittäjä valmistaa kaikki tuotteet pienissä erissä Suomessa. Esimerkiksi kehäkukat, joita tuotteissa käytetään, on kasvatettu omassa puutarhassa ilman torjunta-aineita, tai teollisia lannoitteita. Mahtavaa, eikö?

Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että tiedän tasan tarkkaan mistä tuote on tullut ja millaisissa olosuhteissa se on tehty. 

Kolmen tuotteet on valmistettu sillä ajatuksella, että niistä ei välity mitään haitallisia tai voimakkaita kemikaaleja. Suurin osa tuotteista käy kaiken ikäisille. 






Saamani Baby Balm sisältää kauraöljyä, kehäkukkaa, mehiläisvahaa, ohdakeöljyä, ja pienen määrän e-vitamiinia/tocopherolia, jotta tuote säilyisi kauemmin tuoreena. 

Balmi on myös vedetön!

Miten nämä ainesosat auttavat sinua?

Kauraöljy sitoo kosteutta, ja sopii vaurioituneen ihon hoitoon. 

Samoin kuin balmin sisältämä mehiläisvaha: tiesitkö että mehiläisvaha on luonnostaan antibakteerinen? 

Kehäkukka sisältää lukuisia flavonoideja, jotka toimivat antioksidantteina. Kukilla on myös tulehdusta ehkäiseviä vaikutteita. 

Ohdakeöljy on kaikille ihotyypeille sopiva öljy, joka tekee balmista pehmeän ja imeytyvän. Se sisältää myös runsaasti E-vitamiinia. 

Huom! Mehiläisvaha lämpökäsitellään, niin ettei siinä ole botuliiniriskiä. Sopii siis myös vauvoille tai esimerkiksi koirien tassuille!

Baby balm sopii erityisesti rohtumiin ja rikkinäiselle iholle. Itse käytän sitä päivittäisessä käytössä kasvojen iholle, ja vauvan poskille pesujen jälkeen. 

Balmi hoitaa, kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti. Se on hyvin riittoisa, otan nokareen balmia sormen päilleni ja se sulaa levitettäessä iholle. 

Balmissa on maadoittava tuoksu: hyvin mieto ja luonnollinen. Huomaa, ettei siihen ole lisätty mitään ylimääräistä, ja tuoksusta voi erottaa balmin sisältämät ainesosat. Vaikka tuoksu onkin mieto, niin sen haistaa tuotetta käytettäessä. Tuoksu ei kuitenkaan jää iholle, vaan häviää melko nopeasti.






Hoitoöljy sisältää kotimaista kylmäpuristettua kauraöljyä, joka kosteuttaa ihoa syvältä antaen sille suojaa. 

Kylmäpuristettuun luomu ohdakeöljyyn uutettu kehäkukka on kasvatettu Kolmen cosmeticsin omassa puutarhassa. 

Tiesitkö, että kehäkukkaa on käytetty kautta ihmiskunnan historian, nimenomaan haavanhoidossa sen ihoa korjaavien ominaisuuksien johdosta? 

Hoitoöljy on antioksidanttinen ja sisältää runsaasti E- ja A-vitamiinia.

Tätä öljyä käytän joka kerran kun käyn suihkussa! Olen vähän (tosi) laiska rasvaamaan vartalon ihoani, mutta tämä on ollut helppo ottaa käyttöön, sillä öljy on niin kätevä ja nopea levittää suoraan pumppupullosta.  

Hoitoöljy sopii mainiosti ihon kosteutukseen ja puhdistukseen, esimerkiksi meikinpoistoon ja kylpyveteen. En pese vauvaa enkä leikki-ikäistä saippualla, vaan lisään öljyä kylpyveteen. Liiallinen pesu (varsinkin saippualla) kuivattaa ja vaurioittaa ihon omaa suojamekanismia.






Magic Zinc -on nimensä mukaisesti sinkki, ja sinkkirasva on varmasti kaikille vauvoja hoitaneille tuttu tuote. 

Usein se vaan myydään muovipurkissa kaupanhyllyllä. Tämä Magic zinc myydään hyvin riittoisana palatuotteena, joten siitä ei jää ympäristöön mitään ylimääräistä. Sain palan mukana myös mehiläisvahakääreen (Cosmetic bee´s wrap) Magic zinc -palan kuljetusta ja säilytystä varten. Se muovautuu palan ympärille käsien lämmöstä, ja on uudelleen käytettävä ja pestävä.

Magic zinc -sinkkivoidepala on ollut meillä näistä tuotteista vähiten käytössä. Sinkkivoidepala rauhoittaa ja viilentää ärtynyttä ihoa, vähentää ihon punoitusta ja muodostaa iholle suojaavan kerroksen. Tämä sopii erityisen hyvin muiden tuttujen sinkkivoidetuotteiden mukaisesti esimerkiksi vaippaihottumaan, mutta koska meillä vauvalla on erittäin siisti vaippa-alue, niin en sitä ole siihen tarkoitukseen käyttänyt. Muutaman kerran olen sitä kokeillut omiin ärtyneisiin kämmenselkiini. Tämä ei tuoksu juuri miltään, ja sopii koko perheelle! Sinkkivoidetta kannattaa käyttää esimerkiksi suihkun jälkeen yötä vasten.







Yhteenvetona voin lämpimästi suositella näitä tuotteita muillekin. Pidän siitä, että tuotteet ovat kotimaista luonnonkosmetiikkaa (tai kuten Hanna itse kutsuu, tuorekosmetiikkaa), ja että ne ovat niin monikäyttöisiä ja riittoisia. Tuotteilla on aidot, yksinkertaiset ja tehokkaat ainesosat. Incilista on lyhyt, ja tuotteet toimii!

Seuraavaksi olisi kiva kokeilla Kolme Cosmetics kasvovoide + Kehäkukkauutetta, joka on esittelyn mukaan moussemainen, super kosteuttava ja siloittava kehäukkavoide.


Myös kosmetiikkaguru Miia Johansson on postannut näistä tuotteista omissa kanavissaan! Miian blogiin: miiajohansson.com


Seuraa blogiani myös Instagramissa

-Sasa

Keväisiä puutarhaunelmia

sunnuntai 6. helmikuuta 2022






Jos näistä kuvista välittyy sulle rauhallinen fiilis, niin sellainen olo mulla on just nyt tässä tätä kirjoittaessa.


Ulkona on uskomattoman paljon lunta. Niin paljon, että ikkunan takana olevan koristeomenapuun viimeisetkin omenanraasut notkuvat lumihattujensa alla. Suuret hiutaleet leijailee hiljalleen maahan.


Vieressäni pöydällä ihanimmat anemonet, ja kahvia lempimukista.







Talossa on nyt ihanan lämmin, kiitos isäni asentaman ilmalämpöpumpun. 

Alkuun sen pieni hurina oli vähän häiritsevä, mutta nyt siihen on tottunut ja se on mukavan rauhoittava. Rauhallinen hurina taustalla.

Ilmalämpöpumpulla on tarkoitus säädellä ketterämmin talon lämmityssysteemiä, ja saada kaukolämpö kustannuksia alaspäin. Toki nyt samaan aikaan myös sähkön hinta on noussut korkealle, mutta siitä huolimatta toivotaan säästöä.


Ehdin kuvailla rauhassa näitä kukkia, ja unelmoida keväästä vauvan nukkuessa. 

Pitkästä aikaa hän nukkui pidemmin.

Oikeasti alkuun meinasi jo mennä hermo, kun olin viidettä kertaa hyssyttämässä rattaita ja vauvaa takaisin uneen. Meillä nukutaan edelleen 30 min pätkissä, joka ei tietenkään vauvalle riitä (sen enempää kuin äidillekään, mun on pakko päästä nollaamaan välillä päätäni, pitämään pieni tauko omien juttujen parissa, tai vaikka siivota rauhassa). Olin kahdesti jo nostamassa vauvaa ylös, mutta huomasinkin että hän oli itkusta huolimatta silmät kiinni.


Reippaat kärryjen heilutukset kuistilla tossut ja aamutakki päällä, ja taas unet hetken jatkuivat.


Tässä välissä luovuin jo kokonaan rattaissa nukuttamisesta, kun kuistilla sai oikeesti rampata 5-15min välein nukuttamassa vauvaa uudestaan. Itkuhälyttimestä kuuluva rääkäisy sai otsarypyn painumaan syvemmälle kerta toisensa jälkeen.









Niinpä siirryttiin sisälle nukkumaan, mutta nyt sekin on mennyt huonompaan suuntaan, sillä vauvan mielestä olisi parasta, että makaisin hänen vieressään hievahtamatta. Tissi mieluusti valmiina poskea vasten, jos sattuisi vaikka jano yllättämään kesken unien. Vauvan vieressä onkin aivan ihana olla, ja mielelläni vietän päivässä ainakin hetken vierekkäin lepäillen. Mutta joka päikkäreillä se ei ole toimiva ratkaisu.


Noh niin, nyt tosiaan pitkästä aikaa laitoin vauvan rattaisiin nukkumaan, samalla kun olin muiden lasten kanssa ulkona leikkimässä ja tekemässä lumitöitä. Jos ei lasketa hyssyttelyitä ja välissä yhtä imetyskertaa, niin hän on nukkunut jo yli 2h! Uskomatonta! Ajattelinkin, että aloitetaan uudestaan nukkumistreenit, ja luulen että rattaissa ulkona se onnistuu parhaiten. En voi käydä viereen makaamaan ja vauvan on opittava muut keinot jatkaakseen unta. Lisäksi raitis ilma, ja oma rauha ilman isompien mekastusta. Ajatuksena kaunis, toivottavasti onnistuu! Pitäkäähän peukkuja.


Haaveilen keväästä. Haaveilen omasta puutarhasta.


Pihan tuleva rakenne ja järjestys on vielä vähän auki, sillä muutettiin vasta syksyllä eikä minulla ole pihasta käytännön kokemusta. Eikä ylipäätään puutarhahoidosta! Olenhan parvekeviljelijä, suoraan Helsingistä kerrostalosta tänne vanhaan omakotitaloon muuttanut.


Harmitti, kun minulla olisi ollut Plantageniin 10€ arvoinen etukuponki, ja tarkoitus oli hyödyntää se siemeniä tilatessa. Nakkailin ostoskoriin niin hirveän määrän siemeniä, toinen toistaan ihanampia kukkia ja hyötykasveja, että summa nousi nopeasti melko suureksi. Minun PITI käydä ostoslista läpi ja karsia sieltä ylimääräiset. Kun seuraavan kerran muistin asian, oli etukuponki mennyt edellisenä päivänä vanhaksi..


Kävin Rustassa hakemassa liimapuulevyä hyllyprojetkia varten, ja samalla silmäilin neljänteen makuuhuoneeseen sopivaa maalia. Sävyiksi valikoitui täyshimmeä Perfect match ja puolihimmeä, vaaleampi Sand, mutta en osannut päättää kumpi olisi parempi. En sitten ottanut kumpaakaan, ja Sand oli sitä paitsi sillä hetkellä hyllystä loppu.


Lähtiessä oli pakko kurvata vielä kasvi- ja siemenosaston ohi. Valikoima ei ollut niin suurenmoinen kuin Plantagenin verkkiksessä, mutta sain haalittua ihana mukavan kokoisen siemen aarteen. Nyt on edes JOTAIN millä aloittaa, mitä odottaa, ja mistä haaveilla.




Ostin muun muassa pinaattia, porkkanaa, sekä salviaa. Ostin kahta eri unikkoa, kehäkukkaa, ja kesäkukkasekoituksen.


3-vuotiaamme on myös haaveillut auringonkukista, joten kassiin sujahti myös punaista auringonkukkaa.





Toivottavasti idätys ja kylvö onnistuu!


Osaa siemenistä alan esikasvattamaan nyt helmikuussa. Esikasvatuksesta sitten myöhemmin lisää.


Meillä on U:n muotoinen piha (talo ja sisäänkäynti jää tuohon U:n ”keskelle”), alapihan puolella tuolla U:n vasemmalla puolella (etelässä) on meidän varsinainen piha ja terassi. Siellä on myös mansikkalaatikot. Mansikat ajattelin kuitenkin siirtää yläpihan puolelle, jossa on omenapuut, raparperi ja marjapensaita. Siitä voisi tulla hyötykasvialue. Alapihanpuolelle voisi sitten jäädä kukat, ja somistaa oleskelutilaa.

Pihassa on myös vanha, jo huonokuntoinen leikkimökki, joka tullaan purkamaan ja tilalle rakennamme kasvihuoneen. Olen tosi iloinen, että mieskin innostui tästä projektista!


Talomme yläkerrassa on talon levyinen viherhuone (joka on tällä hetkellä, edelleen, täynnä muuttotavaraa jolle ei olla jaksettu etsiä paikkaa..) se mun on tarkoitus raivata nyt ihan lähipäivinä, ja sisustaa sinne pieni työpiste ja idätysalue. Se on alunperin ollut parveke, mutta myöhemmin muutettu lämpimäksi tilaksi.


Ihanaa, kun tän pitkän talven keskellä voi jo alkaa tunnelmoida kevättä ja kesää!


Joko siellä on puutarha ja kasvatusjutut ainakin ajatuksen tasolla vauhdissa?

 

Seuraa blogia myös Instagramissa!

-Sasa

Tammikuun kuulumiset ja herkullinen kanapasta ohje

maanantai 31. tammikuuta 2022



Uusi alku, uusi vuosi, vai miten se meni?


No joka tapauksessa, ihanaa vuotta 2022 teille jokaiselle! Ootko sä uutta intoa ja energiaa täynnä aina tammikuussa, niin kuin minä?


Ideoita pursuaa vaikka muille jakaa, ja on vaikka ja mitä suunnitelmia.


Suunnittelen myös tulevaa vuotta, vaikka eiväthän asiat ikinä mene juuri niin kuin on suunnitellut ja ajatellut. Tulee muutoksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta on ihana suunnitella ja unelmoida!

 




Tänä vuonna suunnitelmat ja toiveet keskittyy taloon ja omaan hyvinvointiin


Siinä missä viime vuonna keskityttiin ehkä enemmän rahan tekemiseen, on tänä vuonna aika hidastaa.


Viime vuonna tein jopa seitsemän päiväistä viikkoa valokuvauksen ja varhaiskasvatuksen parissa. Molemmista aloista tykkään ihan kauheasti, mutta kyllähän se oli myös kuluttavaa. Saatiin kuitenkin hyvin rahaa säästöön, ja muutaman mutkan kautta olimmekin yllättäen jo loppuvuodesta vanhan talon omistajia!


Olimme siitä haaveilleet, mutta emme ehkä juuri siinä kohtaa. Ihastuimme kuitenkin niin paljon tähän taloon, että halusimme sen ostaa.





Olemme täällä nyt asuneet muutamaa päivää vajaa neljä kuukautta. Tuntuu, että talosta oppii joka päivä jotain uutta. Elämä vauvan kanssa täällä narisevien lautalattioiden päällä on ollut ihanaa. Aika pysähtyy.


Puusauna lämpiää harva se päivä, ja löylyn lämmössä on hyvä vaihtaa kuulumiset perheen isompien lasten kanssa. Puutarhan laitto kutkuttelee jo mielessä, ja kolmevuotias on jo alkanut kysellä, joko ne syksyllä istuttamamme kukkasipulit kukkisi.

 




Yllätyksiltä ei ole vältytty


Täysin yllätyksiltä emme ole kuitenkaan välttyneet, vaan keskikerroksen lattian kunnon selvittely on nyt paraikaa kesken. Avasimme jo lautoja, ja totesimme niiden alla olevien purujen joskus kastuneen.


Periaatteessa oli tiedossa, että jotain voi olla, onhan lattian rakenne luokiteltu nykyrakennustiedon mukaan ns. riskirakenteeksi.


Tästä puhuin jo instan puolella, ja tulen vielä puhumaan, joten kerron vain lyhyesti.





Talomme on rakennettu 1937, ja sitä on laajennettu 70-luvulla (Oi, 70-luku, tuo kaikenlaisten nikkareiden kulta-aika). Laajennusosan lattia on maanvarainen betonilaatta jossa on puukoolaus. Suoraan betonin päällä on purua, ja purun päällä villa, jonka jälkeen varsinainen lattialauta. Maasta pääsee kosteus kapilaarisesti nousemaan betoniin, ja siitä ylöspäin puruihin. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa riskirakenteissa, vaan jotkin rakenteet toimivat aivan moitteetta vielä tänäkin päivänä.


Edessä on siis puolen alakerran lattian purkaminen ja uusiminen, sillä löysimme kostuneet purut ja osittain tummuneet/homeiset laudat. Kun teemme tarkemmat tutkimukset rakennusterveysasiantuntijan kanssa, tiedämme vaurion laadusta enemmän. 

Kun tajusin, millainen remontti on edessä, ja että tämä voi hyvinkin olla terveydelle haitallista, menetin suoraan sanottuna yöuneni. 

Ahdisti illalla kun kävin nukkumaan, ja ahdisti aamulla ensimmäisenä kun heräsin. Ahdistus oli musertava! Se oli ihan hirveää. Muutin tuosta alakerran huoneesta vauvan kanssa toiseen yläkerran makuuhuoneeseen.

 




Myyjiin yhteys

 

Otin pian myyjiin yhteyttä, ja onneksi meillä on aivan ihanat myyjät! He tulivat pikaisesti talolle katsomaan lattiaa, ja vakuuttelivat että saadaan se korjattua. Se helpotti mun oloa aivan valtavasti.


Kuitenkaan remontin kustannukset eivät ole vielä selvillä, eikä näin ollen olla voitu puhua vielä rahasta myyjien kanssa. Lattia pitää siis avata ja korjata vähintään betoniin saakka.



Sen verran vielä sanon, että taloa ostaessamme lattiaan tehtiin porareikämittaus, joka oli täysin kuiva, ja silmämääräisesti lattia näytti hyvältä. Myöhemmin huomasin toisesta kohtaa lattiaa tulevan hajua, jonka perustella lattiaa avattiin laajemmin. Myyjät eivät olleet hajua huomanneet, eivätkä reagoineet sisäilmaan (kun taas minulla on ollut pitkä kestoista päänsärkyä).


Uskoin lattian olevan kunnossa. Jos olisimme tienneet lattian isosta remontista, olisi se tietenkin vaikuttanut tarjoamaamme hintaan talosta.





Olimme valmistautuneet mm. koko alakerran peruskorjaukseen sekä alakertaan vievät portaikon ja ulkoseinän korjaukseen, joista kertyy jo sievoinen summa, mutta emme heti muutettuamme puolen alakertaa peruskorjaukseen. Oli ehkä vähän tyhmää avata tätä lattia-asiaa näin lyhyesti, koska se herättää niin paljon lisäkysymyksiä. Ehkä teen lattiasta erillisen oman postauksen, sitten kun tiedämme enemmän, ja ryhdymme remonttiin.


Mutta joka tapauksessa, kun pääsin tuosta ikävästä olosta yli, ja painajaismaisista mielikuvista homeloukussa asumisesta ja velkataakasta, niin olen ollut varsin hyvillä mielin. Yritän uskoa ja toivoa, että kaikki kääntyy hyväksi.

 

Alakerran remonttia odotellessa olemme rempanneet yläkertaa

 

Tällä välin olen tehnyt yläkertaan pintaremppaa, ja sutinut vanhat wieniläistuolit mustaksi. Niistä tuli paljon skarpimmat ja freesimmät!

Työrintamalta sen verran, että jatkan edelleen valokuvausta äitiyslomani ajan. Poikkeuksellisesti tammikuussa ei ole ollut ainoatakaan kuvausta, ja pakko sanoa, että se on tuntunut tosi hyvältä. Olen ehtinyt panostaa ihan täysillä taloon ja viettää aikaa lasten kanssa. Etenkin vauvan kanssa olosta olen nauttinut nyt aivan täysin rinnoin. Hän on niin suloinen puolivuotias! Pehmeä ja palleroinen, hyvän tuulinen, ja niin kertakaikkisen ihana!

Pintaremppa pienten lasten kanssa on ihan peace of cake siihen verrattuna, että normaalisti teen siinä sivussa vielä työtkin! Nyt kuitenkin odotan jo aivan palavasti helmikuun kuvauksia, ja ensimmäinen onkin jo heti ensimmäinen päivä helmikuuta!

 




Suunnitelmat tälle vuodelle


Tänä vuonna panostan enemmän verkostoitumiseen muiden yrittäjien kanssa, kuitenkin pitäen homman mahdollisimman rentona ja inspiroivana. Toivon myös mielettömiä asiakaskohtaamisia ja sen myötä kuvien upeaa lopputulosta. Suunnitteilla on myös verkkokaupan avaaminen, mutta siitä lisää, kun se on ajankohtainen.


Blogissa tulee tänä vuonna näkymään erityisesti vanhan talon sisustus ja remontointi (osittain perinteisin menetelmin, tarkoitus ei ole tehdä talosta mahdollisimman modernia vaan säilyttää kauniisti vanha), puutarhajutut, ja suurperheemme arki. Viime vuonna tein tänne jutun säästämisestä ja puhuin siitä melko paljon instagramin puolella. Nyt olemme palanneet siihen taas, ja pienen notkahduksen jälkeen on intoa palata säästämiseen ja budjetointiin, sekä sen myötä arkiruoka inspiraatioon ja resepteihin.

Tässäpä teille ensimmäinen arkiruokaresepti, herkullinen kana-broccoli pasta!

 





Kana-broccoli pasta neljälle:

  • 400g penne pastaa
  • 400g broilerin fileesuikaleita tai paloiteltua rintafilettä
  • Pieni parsakaali
  • 1 chili
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1tl paprikajauhetta
  • 1tl kurkumaa
  • 3rkl soijaa
  • 4dl kermaa
  • 1 sitruuna 
  • Parmesaanijuustoa
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Babypinaattia

 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paloittele parsakaalit, suikaloi broilerin rintafileet ja viipaloi valkosipuli sekä chili. Kuumenna isossa paistinpannussa öljy ja lisää kaikki kuivat mausteet. Pyöräytä muutaman kerran ja lisää broilerin suikaleet. Paista hetki ja lisää valkosipuli, chili ja soija. Lisää kerma puolikkaan sitruunan mehu ja hauduta hetki.

Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Lisää lopuksi parsakaalit ja babypinaatti ja hauduta muutama minuutti. Viimeistele parmesanjuustoraasteella, silppua hiukan tuoretta pinaattia, ja tarjoile keitetyn pastan kera. Itse puristan vielä annoksen päälle tuoretta sitruunaa ja rouhin hieman mustapippuria!





Seuraa blogia myös Instagramissa!


-Sasa

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa