Slider

Follow

Raskausviikot 30 ja 31

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

 

Raskausviikon 30 alussa vauva painaa noin 1,4g ja on 36cm pitkä ja raskausviikon 31 lopussa hän painaa 1,7kg ja on 37cm pitkä. Kuulemma pää alkaa olla jo oikeassa suhteessa muuhun kroppaan, ja nyt vauva alkaa kerryttää reippaammin painoa! Raskaus apin mukaan vauvalla on jo toimiva muisti.


Rv 30 mun vointi on hyvä, ja supistukset ovat rauhoittuneet. Ei turvotusta, verenpaineet ovat tasaisen alhaiset niiin kuin aina, painoa ei ole itseasiassa tullut nyt ollenkaan lisää vaan se oli taas hieman tippunut ollen sama kuin lähtöpaino. Koko raskauden menty sellaisella +-2kg painolla, mutta eiköhän se loppuraskaudesta vielä ainakin joitain kiloja nouse, kun kesä ja raskaus kerää turvotusta, ja vauva kerryttää reippaammin painoa. Ruokahalu ei edelleenkään ole kummoinen, eikä mun tee herkkuja mieli samalla lailla kuten ennen raskautta.






Vähän huolestutti, kun viikon alussa en tuntenut yhtä paljon vauvan liikkeitä kuten aiemmin. Ehkä hän oli kääntynyt enemmän mun selkää kohti? Sellaisia kunnon liikkeitä ei juurikaan tuntunut, eikä tuttua melskausta iltaisin. Onneksi loppuviikkoa kohti liikkeet alkoivat taas lisääntyä. Herkästi tuollaisesta huolestuu, kuitenkaan kotioloissa vauvan vointia ei voi tarkkailla oikein muuten kuin liikkeitä seuraamalla!


Eräänä iltana sohvalla maatessa mahassa tuntui ja kuului kova poksahdus. Muutaman sekunnin jo kerkesin pelästyä että nytkö ne lapsivedet meni, mutta se oli jotain muuta! 

Googlettelin, eikä edelleenkään oikein tiedetä mistä tuollainen poksuminen voi johtua. Jotkut epäilee että vauvan nivelet poksuu, osa taas arvelee että kalvot poksahtelee. Oli mitä oli, niin onneksi ei mitään vaarallista.







Rv31 tuntuu jo että maha on ihan täynnä vauvaa! Vaikka kyllähän hän vielä kasvaa, mutta on kyllä jo sen verran iso, että täyttää aika lailla koko kohdun, ja tuntuu että vauvaa on häpyluusta kylkiluihin. Vauvan pää tuntuu alhaalla ja hän on raivotarjonnassa. Toivon, että niin myös pysyykin! Ja löytäisi sieltä hyvän, sopivan asennon. Elias oli myös kyllä myös mahassa pää alaspäin, mutta syntyi avosuisessa tarjonnassa joka teki omat haasteensa synnytyksen kulkuun. Onneksi sain kuitenkin hänet synnytettyä ilman synnytyksen kulkuun puuttumista, mutta kyllä siinä ponnistusvaiheessa sai todellakin voimalla ponnistaa.


Supistukset on nyt taas lisääntyneet. Ei niitä tule mitenkään tiheästi tai säännöllisesti, mutta päivän aikana enemmän ja silloin kun niitä tulee, ovat aika napakoita.






Selvästi raskaus vaikuttaa jo öihinkin: Vauva on alhaalla ja painaa rakkoon. Yöllä supistelee jonkin verran, joka aiheuttaa sen että herään pissahätään vaikka ei iso hätä oikeasti olisikaan. Synnytys pyörii mielessä mutta nyt hyvällä tavalla. Aiemmin mua jännitti, että mites sitten, jos henkilökunnalla on taas kiire tai kemiat ei kohtaa? Tai jos en saa omaa rauhaa synnyttäessä?


Viimeksihän Liljasta meni vedet, mutta supistukset lakkasivat siihen vedenmenoon. Pitkän vedenmenon takia synnytys käynnistettiin, ja loput kalvot puhkaistua synnytys eteni vauhdilla. Olin käytännössä koko avautumisen ajan aina kymmeneen senttiin asti käynnistysosastolla huoneessa, jossa oli muitakin synnyttämään tulleita äitejä puolisoineen.





Otin yhteyttä HUS Espoon sairaalaan, ja kyselin vähän heidän tiloistaan. Kuulin, että saisin siellä oman huoneen ja amme on myös mahdollinen, kun siitä soittaa jo etukäteen sinne mentäessä. Se rauhoitti mieltä tosi paljon!


Olo on kaiken kaikkikaan rauhallinen ja rento, sellainen seesteinen. Kaipaisin nyt ehkä enemmän omaa rauhaa, mutta tietysti se on hankalaa näin isossa perheessä. Ostin kuitenkin synnytysvalmennuksen "Rento synnytys", jossa puhutaan aktiivisesta synnytyksestä, hypnosynnytyksestä, synnytyksen kulusta ja kivunlievityksestä sekä synnytyksen historiasta. Valmennuksessa on myös synnytysharjoituksia.


Ostin hei myös ammeen! Silmällä pitäen tulevaa synnytystä, mutta toki myös ihan muuten vaan koko perheelle. Ammeen tilasin Tubblelta, ja se vaikuttaa hyvältä. Sinne mahtuu 1 aikuinen ja 1 lapsi kerrallaan.







Neuvolaan soitin kovenevista supistuksista, ja kävin lääkärissä. Supistuksien rauhoittamiseksi olen 2 viikkoa sairaslomalla ennen varsinaista lomaa. Vauva on vielä pieni, ja saa hetken ainakin pysyä vielä mahassa!


Seuraa blogia myös Facebookissa sekä Instagramissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa