Raskausviikko 19, sukupuolipettymys? Ja miksi naiseus on minulle tärkeää?

Raskausviikko 19 on nyt ohitse, vauva on raskaussovelluksen mukaan nyt mangon kokoinen.

Oloni on ollut suurimmaksi osaksi oikein hyvä, ja tunnen itseni kauniiksi. Rakastan vauvamasua!

Iltaisin on liitoskipuja, ja sohvalta noustessa kävelyni muistuttaa jo ankkaa.

Tällä viikolla olen tehnyt vauvalle muutamia vaatehankintoja, ja ostin näissä kuvissakin näkyvän virkatun viltin vauvaa varten.

Sain töiden jälkeen extempore idean ottaa mieheni kanssa tälläisiä boheemeja, boudoir tyylisiä kuvia. Kuinka ihania niistä tuli! 

Mieheni ei osaa (vielä ;)) säätää kameran asetuksia, joten se tuottaa toisinaan hankaluuksia. 

Yleensä annan kameran käteen joko automaattiasetuksella, jos olosuhteet on vaihtelevat, tai asetan valmiiksi asetukset, niinkuin nyt. 

Ihan ilman erimielisyyksiä ei aina kuvaamisesta päästä, mutta on kuitenkin huiman suuri apu, että joku (muukin kuin minä) on kuvaamassa! 

Pääsen sitten valitsemaan ja editoimaan itselle mieluisimmat kuvat ja kuten taas, saatiin ihania muistoja!

Lilja on aina tosi innokas kuvattava, niinkuin tälläkin kertaa. Otan kyllä kaiken ilon irti tästä iästä ja ajasta, kun hän haluaa ja suostuu vielä kameran eteen!

Raskausviikolla 19 ollut lääkäri oli ja meni, mutta siellä ei ultrattu eikä tehty muutakaan, mikä eroaisi TH käynnistä. Se oli puolet lyhyempi. Verenpaine otettiin, paino punnittiin (joka punnittiin  myös tasan viikkoa aiemmin olleella neuvolakäynnillä), kuunneltiin sykkeet ja lyhyesti puhuttiin jaksamisesta. Koin käynnin melko turhana.

Otin esille huolen koronaviruksen leviämisestä Helsingin alueella. Kartalla myös oma asuinalueemme näkyy punaisena, joka tarkoittaa erityisen suurta tartuntamäärää. 

Työskentelen koulun tiloissa ja koen, että riski saada tartunta on melko suuri.

Lääkäri ehdotti sairaslomaa, mutta ei ollut kuullut erityisäitiysrahasta, johon raskaan olevilla SOTE ja VAKA työntekijöillä voi olla oikeus, riskin ollessa suuri sairastua koronaan. 

Erityisäitiysrahaa voidaan maksaa raskauden alusta äitiysrahakauden alkuun asti. Päivärahan suuruus on sama kuin äitiysrahan, eikä se vähennä varsinaista äitiysrahaa.

En kuitenkaan nyt jääänyt sairaslomalle, eikä minulla ole tällä hetkellä aikomusta anoa erityisäitiysrahaa. Katson ns. päivä kerrallaan, miten tilanne etenee.

Toiveita sukupuolesta?

Minulla on jo kaksi aivan ihanaa poikaa, ja yksi rakas tytär. 

Kaikki ovat olleet todella toivottuja ja yhtä rakkaita. Esikoisesta toivoin poikaa, en jotenkin silloin nuorena ja melko rämäpäisenä osannut kuvitella itseäni (stereotyyppisesti) vaaleanpunaiseen hattaraan pukeutuvan tytön äidiksi.

Toista lasta odottaessa minulle oli oikeastaan aika sama, kumpaa sukupuolta vauva oli. 

Kolmannesta ehkä salaa toivoin tyttöä. Mieheni puhui vauvasta ärsyttävän paljon tyttönä, niin, että minulle tuli paineita siitä jos vauva onkin poika. Onko se sitten pettymys, jos vauva onkin eri sukupuolta? 

Kielsin alitajuisesti itseäni toivomasta tiettyä sukupuolta. 

Kun rakenneultrassa saimme tietää, että lapsi todellakin on tyttö, aloin itkeä. Onnesta. 

Silloin ihan todella hämmästyin tunteistani, sillä tajusin toivoneeni tyttöä, vaikka en itsekään sitä tiennyt!

Ensimmäisen (ja tähän mennessä viimeisen) ultran jälkeen tässä raskaudessa, aloin miettiä, miksi tunsin oloni hieman pettyneeksi kun uusi tulokas ei ehkä olekaan tyttö. 

Voiko oman lapsen sukupuolesta olla pettynyt?

Saako niin tuntea? Eikö kuitenkin ole tärkeintä, että vauva on terve?

Tottakai se on tärkeintä. Vanhemmat luovat kuitenkin suhdetta vauvaan jo raskausaikana, ja yllättävän useasti vauvan kuviteltua persoonaa aletaan rakentamaan sukupuolen ympärille.

Aloin miettiä, miksi tytön saaminen oli minulle tärkeää. 

Ymmärsin, että kyse oli ennen kaikkea samaistuttavuudesta. Ei niinkään sukupuolesta itsestään.

Minulla on naisena olosta, naisen identiteetistä sekä naiseuteen liittyvistä arvoista omakohtaista kokemusta. Se on jotain, jonka koen itselleni tärkeänä, ja asiana jota haluan jatkaa ja jakaa lasteni kanssa.

Sukupuoli onkin vahva osa ihmisen identiteettiä, mutta se ei silti saisi sulkea tiettyjä asioita pois. 

Kasvatamme muutenkin lapsemme melko sukupuolineutraalisti ja pyrin välittämään samat arvot sekä pojillemme että tytöllemme.

Kaikki ovat yhtä arvokkaita rotuun, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen tai muuhun asiaan katsomatta. Kaikkia kohdellaan hyvin ja tasa-arvoisesti.

Kuitenkin tiedostan, että juuri nämä asiat ja arvot eivät suinkaan yhteiskunnassamme edelleenkään toteudu niin kuin toivoisi, saati maailman laajuisesti.

Ehkä haluan tyttäreni (tyttärieni) kautta ajaa omia arvojani ja maailman katsomustani? 

Mutta eikö se yhtälailla toteutuisi poikien kautta? 

Mikä olisi arvokkaampaa ja hienompaa, kuin poika, mies, joka näkee naisen arvokkaana, upeana ja tasa-arvoisena.

Sellaista mietin tänään.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja instagramissa

-Sasa