Slider

Follow

Raskausviikko 16 ja ystävänpäivä

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Raskausviikon 16 viimeinen päivä on tänään.
Aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia! 
Viikot senkuin vilisee. Tuntuu, että juurihan vasta kirjoittelin viime viikosta. Ja huomenna alkaa jo raskausviikko 17!

Tällä viikolla olen ehkä jotenkin konkreettisemmin ymmärtänyt sen, että tässä todellakin ollan raskaana ja sisälläni kasvaa pieni ihminen. 



Tänään kävin ottamassa yhdet odotusajan kuvaukset asiakkaan kotona, ja kuvista tuli aivan todella suloisia. En malta odottaa, että pääsen toimittamaan vedokset perheelle!
Perhe oli minulle jo entuudestaan tuttu, kuvattiin viimeksi syksyllä. On aina kiva tavata perheitä uudestaan, ja on tietysti kunnia päästä kuvaamaan useampaan kertaan samaa perhettä.

Ystävänpäivä oli ihana, aamupäivä vietettiin kolmisin miehen ja  Liljan kanssa. Käytiin kaupassa, ostin nämä ihanat kukat, ja mies haki ystävänpäivän kunniaksi mansikkakakkua. 

Pojat tulivat puolen päivän jälkeen yökyläreissultaan ja loppupäivä vietettiin koko perhe yhdessä.





Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä. Mies on tehnyt paljon töitä, joka tarkoittaa sitä että hän lähtee aamulla ennekuin heräämme, ja tulee illalla kun lapset menevät nukkumaan.

Itse olen vieneyt ja hakenut Liljaa päiväkodista, käynyt töissä, tehnyt sen lisäksi yrityskuvauksia, käyttänyt koiria lenkillä ja käynyt julkisilla kaupassa. Viime perjantaina aktiivisemman päivän jälkeen nivuset oli ihan tulessa ja supistuksia oli paljon, oli vielä lauantainakin mutta iltaa kohden levätessä ne onneksi vähenivät.
Kieltämättä niissä kivuissa tuli mieleen, miten sitä myöhemmin jaksaa kun tekee jo nyt kipeää!

Mutta täytyy vain yrittää levätä sen verran kuin keho (ja mieli!) tarvitsee. Jooga voisi nyt olla kova sana.

Rentoutuminen ja hyvä olo on ollut mielessä. Vertaistukea olen saanut perustamamme wappiryhmän kautta, jossa on mukana toisia, samoilla raskausviikoilla olevia ja samanhenkisiä naisia. Perhetilanteita meillä on hyvin erilaisia: 
On suurperheellisiä, esikoistaan odottavia, ydinperheitä, yksinhuoltajia ja uusperheitä. Meitä kuitenkin yhdistää mahassa kasvavat vauvat ja sama arvomaailma. 
Ryhmän yhteishenki on hyvä, ja sinne voi jakaa niin huolensa kuin rajut raskausajan unensa (Teuvo Hakkarainen, ei siitä sen enempää..) ja niille on sitten yhdessä naurettu :D

Illalla haen rentoutumista äänikirjoista ja podeista. Olen alkanut kuunnella synnytykseen, raskauteen ja äitiyteen liittyviä podeja, koen henkisen ja fyysisen valmistautumisen itselleni erittäin tärkeänä osana raskautta.

Podcast joka on nyt menossa, on ihanan @verannalla kohtuu uusi, äitiyteen ja synnytykseen keskittyvä podi. Veran tyyli puhua on kevyttä ja kuitenkin täynnä oivalluksia ja voimaa.



Listaan tähän vähän muitakin aihetta sivuavia instagram tilejä ja podcasteja


Instagram:
  • Verannalla
  • Sydänääniä
  • Hei baby
  • Kätilön kahvitunti
Äänikirjat 
  • Hullu kuin äidiksi tullut
  • Peloton synnytys
  • Synnytyksen lyhyt oppimäärä: Mitä jokaisen vanhemman tulisi tietää synnytyksestä
  • Kun synnytys pelottaa
TV
  • Hakekaa kätilö!



Tämä raskaus on jotenkin taas erilainen kuin edelliset. 

Vaikka aloin tuntea liikkeet jo varhaisessa vaiheessa kuten edellisistäkin, niin 15 viikon loppua kohden ne vähenivät ja en tuntenut pitkään aikaan mitään. Nyt on mennyt jo monta viikkoa kun en ole juurikaan liikkeitä tuntenut, ja tänään aamulla huolestuin oikein toden teolla.


Onko tämä nyt normaalia? Miten liikkeet voi ensin tuntea, se sitten ne pikkuhiljaa vaimenee? 


Juttelin tästä vauvaryhmässä ja moni lohdutti, että istukka on saattanut kasvaa ja siirtyä eteen, vauva on vielä pieni ja sillä on paljon tilaa liikkua, lisäksi se on voinut kääntyä niin, että potkii selkää kohti jolloin liikkeitä on vaikea tuntea.


Kuuntelin aamulla (jo kyyneleen tirautettuani, oikeesti :D) dopplerilla sydänääniä, ja ne löytyivätkin heti samasta paikasta, kuin viimeksi: oikean lonkan vierestä eli todella sivusta mahaa.


Viihtyyköhän vauva juuri siinä asennossa nyt?


Illalla, kun on ollut rauhallisempaa ja istun tässä koneella kirjoittamassa kuulumisia, tunnen taas paljon hentoja potkuja. 


Aamun huoli tuntuu jo niin kaukaiselta. 



Tervetuloa uusi viikko!



Seuraa blogia  myös Instagramissa ja Facebookissa


-Sasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa