Raskausviikko 15, oireettomuus pelästytti + aiemmat synnytyskokemukset

 

 

Raskaus on edennyt jo 15 viikolle, eli tukevasti toisella kolmanneksella ollaan.

Np-ultra oli pari viikkoa sitten, ja siellä kaikki näytti olevan oikein hyvin, mikä oli tietysti niin helpottavaa! 

Vauva liikkui tosi vähän, ja se tuotti alkuun hankaluuksia saada kaikkia mittoja otettua, mutta lopulta se onnistui. Sikiö vastasi kooltaan vähän suurempaa, mitä oltiin odotettu, ja laskettu aika aikaistui ollen nyt 2.8.2021 <3

Ihmeellistä, että tämän ikäinen sikiö muistuttaa jo ihan oikeaa vauvaa. Kaikki tärkeimmät elimet ja jopa sukupuolielimet ja yksityiskohdat ovat kehittyneet. Kumpikohan meille tulee?

Vointi on jo parempi kuin raskausviikolla 14.

Edelleen on huonoa oloa ja väsymystä, mutta se on jo paljon lievempää. Vatsa kasvaa ja olo on kaiken kaikkiaan hyvä ja odottava <3 Ajatukset on pikkuhiljaa alkaneet kääntyä jo tulevaan synnytykseen, ja tässä postauksessa käynkin nyt läpi aiempia synnytyskokemuksiani.

Vauvan liikkeet alkoivat tuntua ja raskausviikolla 12 (11+), mutta rv15 voimistuivat niin että ne olivat helposti erotettavissa ja tuntuivat usean kerran päivässä. 

Viikon 15 lopulla oli kuitenkin usea päivä, jolloin liikkeet eivät tuntuneetkaan. Kahden päivän jälkeen kuuntelin illalla sydänääniä varmistuakseni että kaikki on kunnossa. En kuitenkaan löytänyt niitä tällä kertaa. Koitin järkeillä, että riskiviikot ovat ohitse, eikä minulla ole kipua eikä vuotoa, joten kaikki olisi mitä luultavimmin hyvin. Tänä aamuna sain sykkeet kuitenkin kuuluviin ja myös vauvan liikkeet tunnen tälläkin hetkellä, tätä kirjoittaessani. Miten ihanaa!

Huomenna alkaa raskausviikko 16.

Pojat ovat syntyneet rv41+0 ja 40+2. Synnytykset ovat alkaneet hiljalleen vahvistuvilla supistuksilla. Latenssivaiheet (eli varsinaista aktiivista synnytystä edeltävä valmistava vaihe) olivat pitkät ja synnytykset raskaat ja kivuliaat. Lääkkeiden kanssa tuli ongelmia kummassakin synnytyksessä, eikä tieto ja luottamus omaan kehoon ollut kunnossa. Uskon että mieleni taisteli supistuskipua vastaan tehden kivusta vain kovempaa, eikä synnytys edennyt toivotusti. Koin myös vahvasti synnytyksissä jääneeni ilman tukea.

Lilja taasen syntyi jo kuukautta aiemmin, vedet meni 37+1 ja ultraa vastaavat viikot olivat vasta 36+0.

Np-ultrassa merkitty laskettu aika ei vastannut enää rakenneultran mittoja, vaan vauva kasvoi koko ajan noin 8 päivää pienempänä, mutta laskettua aikaa ei kuitenkaan paperille muutettu. Kävimme loppuraskauden koko kontrolleissa.

Synnytys siis alkoi sunnuntai iltana vesien menolla, mutta sitä edeltävät, viikonlopun kestäneet lupaavat supistukset loppuivat kuin seinään.

Ensimmäisen yön vesien menon jälkeen nukuin hyvin ja rauhallisesti, stressaamatta alkavasta synnytyksestä, toisin kuin pojista.

Aamulla piti mennä naikkarille näytille vesien menon ja tulehdusriskin vuoksi. Kätilö oli mukava ja tsemppasi että hyvältä näyttää, varmasti ei mene kauaakaan kun vauva syntyy! Olisi halunnut, että jään suoraan osastolle.

Minulla taas ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia synnytyksen etenemisestä, ja toiveena oli olla kotioloissa mahdollisimman kauan, joten halusin lähteä kotiin. 

Sain luvan, mutta illalla viimeistään oli palattava sairaalaan. Päivä oli todella kaunis ja aurinkoinen. Lähdimme mieheni kanssa kahville ja kävelylle, toiveikkaana että supistukset alkaisivat ja päästäisiin tosi toimiin. 

Ne olivat kuitenkin lakanneet täysin, eikä edes kävelyllä aktivoituneet kuten ennen vesien menoa. Lähdettiin kirjastoon hakemaan lukemista sairaalaa varten, ja kaupan kautta kotiin.

Olin todella pettynyt ja vihainen itseeni, kun supistukset eivät alkaneet. Tuntui, että keho oli taas pettänyt. Jouduin tehdä todella töitä, että sain hyväksyttyä sen tosi asian, että näin tällä kertaa, ja yritin kaikin keinoin päästä negatiivisista tuntemuksista eroon. En olisi millään halunnut käynnistystä, mutta nyt se oli pakosti edessä.

Illalla minun oli määrä palata sairaalaan käynnistykseen viimeistään klo 21. Saavuin sairaalaan ja jäin käynnistysosastolle. Mies lähti kotiin. Myöhään maanantai illalla, vuorokausi vesien menosta, sain ¼ cytotecin käynnistämään supistuksia. Tässä vaiheessa olo oli jo henkisesti parempi. Olin päässyt pettymyksestä yli ja hyväksynyt sen, että taas vähän avitetaan synnytystä alkavaksi. Toivoin kuitenkin mahdollisimman vähän synnytyksen kulkuun puuttumista.

Annettu Cyton murunen ei kuitenkaan juuri vaikuttanut, teki koko yön harvoja supistuksia. Kuuntelin lempimusiikkia, yritin rentoutua ja nukkua.

Minulle ehdotettiin oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia, mutta en sitä halunnut. Aiemmista kahdesta synnytyksestä siitä oli huonoja kokemuksia. 

Aamulla supistukset vähän tihenivät ja lääkäri puhkaisi loput kalvot jolloin synnytys alkoi lähteä vauhdilla käyntiin.

Tässä vaiheessa mieli oli jo tosi hyvä, olin pyytänyt jumppapallon ja sain vauvalle pinnin päähän mittaamaan sydänkäyrää, koska en halunnut maata sängyllä vaan olla pystyssä synnytystä luonnollisesti jouduttaakseni. Myös kivut olivat paljon siedettävämpiä liikkeessä ja pystyssä.

Pyysin myös kuumavesipullon, joka auttoi todella hyvin kipuihin loppuun saakka. Mieheni tuli noin klo 8 aamulla sairaalaan, kun supistukset ottivat kunnolla vauhtia. 

Miehen tultua pääsin todella uppoutumaan omaan synnytyskuplaani. Mies hieroi minua taukoamatta, ja huolehti, että kuumavesipullon vesi pysyi tarpeeksi kuumana. (Vaikka ensimmäinen yritys meni vähän mönkään, hän laittoi pullon mikroon ja se meni rikki :D )

Tunsin olevani turvassa ja pystyin hyvin ottamaan supistuksia vastaan. Nopeasti olin 4cm auki ja kätilö lähti valmistelemaan ammetta, koin, että tarvitsen nyt seuraavan askeleen synnytyksen etenemiseen ja erityisesti kivun vastaanottamiseen. Amme on ollut toiveeni jokaisessa synnytyksessä, mutta kertaakaan en sinne ollut vielä päässyt. 

Otin supistuksia vastaan lempein mielin, pitäen kuumavesipulloa vuoroin selän puolella ja vuoroin mahan puolella, riippuen mikä supistuksen vaihe oli menossa. Kuvittelin supistukset aaltoina. Se helpotti todella paljon niiden vastaanottamisessa. Kun kärki oli saavutettu, tiesin, että se pian siitä laskee ja vauva on koko ajan lähempänä syntymää. Mies muistutteli monesti rauhallisesta hengittämisestä ja leuan rentoutuksesta.

Kun ammetta oltiin lähdetty valmistelemaan, meni vain kymmenisen minuuttia kun soitin taas kelloa.

Olin edelleen käynnistysosastolla enkä kerinnyt ammeeseen, mutta tunsin jo vahvaa ponnistuksen tarvetta. Kätilö oli alkuun ihmeissään ja totesi, että ammetta ollaan juuri laittamassa valmiiksi. Kerroin, että vauva tulee jo. Kolme kätilöä riensi huoneeseen sängyn kanssa. Minun oli vaikea enää pidättää ponnistusta ja olin jo niin syvällä omassa kuplassani, etten ymmärtänyt ympäröivästä maailmasta mitään.

Salissa kerkesin ottamaan muutaman henkäyksen ilokaasua, jonka jälkeen tyttö syntyi kahdella ponnistuksella. Pään jälkeen kätilö pyysi odottamaan, mutta tunsin niin vahvaa ponnistamisen tarvetta, että kaikki kävi kuin itsestään. Tunsin, miten hienosti vauva liikkui kanavassa, sulavasti ja oikeassa asennossa. Olin kyljelläni ja otin vauvan yhdessä kätilön kanssa vastaan. Olin itse tällä kertaa paljon virkeämpi synnytyksen jälkeen kuin edellisillä kerroilla, samoin vauva.

Tämä kokemus oli hyvin erilainen kuin kaksi edellistä, lähtien synnytyksen alkamisesta ja kulusta aina lääkkeisiin ja henkiseen valmiuteen. Sain todellakin synnytyspelkoa korjaavan kokemuksen, joka oli voimaannuttava ja eheyttävä.

Toivon myös seuraavasta synnytyksestä mahdollisimman lääkkeetöntä ja luonnonmukaista, aktiivista synnytystä. Mutta ymmärrän myös, että kaikki ei mene aina toiveiden mukaan, ja lopulta minä ja sairaalahenkilökunta toimimme sen hetkisen tilanteen mukaan <3

Myöhemmin voisin kertoa synnytykseen valmistautumisesta, ja erilaisista keinoista mitkä edistävät ja helpottavat synnytystä. Blogissa seurataan myös raskautta viikko viikolta. Ihan aluviikoilta julkaisuja ei ole, koska julkaisin raskauden somessa vasta np-ultran jälkeen :) Mutta ajattelin siitäkin tehdä usemman viikon koosteen, kunhan ennätän.

Toiveena on, että ensi kerralla pääsen ammeeseen, tai jopa synnyttämään sinne. Kokemusta ammeesta ei ole, joten en yhtään tiedä onko se minulle sopiva juuri sillä hetkellä.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa