Kaupallinen yhteistyö Nilüfer Asikainen kanssa
Yhä useampi päätyy nykypäivänä kaunistamaan kasvojaan mitä erilaisimmin menetelmin.
Suomeen jo joitain vuosia sitten rantautunut Microblading, on nykyään suosittu ja koko kansan tietoisuuteen levinnyt kulmakarvojen ehostustekniikka.
Omat kulmani ovat kohtalaisen tummat, mutta kuitenkin kasvavat (suomalaiseen tyyliin..) harvassa ja ovat hennot. Ne eivät suinkaan kasva myöskään ryhdikkäästi linjassa ja sojota kohti taivasta kuten tahtoisin, vaan varsinkin keskeltä osa kulmakarvoista kasvaa surullisena alaspäin.
Aamuisin meikkaan aina ennen töihin lähtöä.
Kulmakarvojen meikkaamiseen menee myös aikaa, varsinkin kun ne ovat vähän eriparia ja nostan toista kulmaani automaattisesti enemmän, kuin toista. Niistä on joskus vaikea piirtää symmetrisen oloiset ja kauniit. Ja mikä pahinta, minulle tulee joka aamu kiire!
Kotona taas olen mieluiten aina ilman meikkiä, ja kaipasin ryhdikkyyttä kasvoilleni.
Microblading on ikäänkuin kulmien kestovärjäys, joka tehdään tekemällä ihon pintakerrokseen hyvin ohuita, pieniä viiltoja, ja lisäämällä sinne sitten väriä.
Tekniikka muistuttaa siis tatuoimista, mutta tatuoinneissa käytetään eri värejä, tatuointineula on erilainen, ja se tehdään paljon syvemmälle kudokseen. Tatuointi on ikuinen (ja kivuliaampi), kun taas Microblading kestää noin vuoden ensimmäisten käsittelyjen jälkeen, sen jälkeen väri katoaa.
Microbladingin tekemiseen tarvitaan koulutus, ja yleensä alalle kouluttautuu kauneudenhoitoalan yrittäjät. Suosittelen tutustumaan tulevan Microblading tekijäsi portfolioon huolellisesti ennen ajan varaamista.
Itse kävin ottamassa omat Microblading kulmani Helsingissä Long lasting beautyssa Nilüfer Asikaisella.
Nilüfer tekee töitään sekä Helsingissä, että Lahdessa, ja voin suurella sydämellä suositella!
Kun olin saapumassa Bulevardilla sijaitsevaan kauneussalonkiin, minua jännitti:
Mitä odottaa?
Sattuuko kulmien teko?
Kauanko siinä menee?
Miten ne paranee?
Onko tulos kaunis ja pysyvä?
![]() |
Kulmat ennen ja jälkeen Microbladingin |
![]() |
Kulmat muutaman päivän vanhoina, vielä tummat |
Samalla olin myös odottavaisin mielin, ja tunsin saavani palan luksusta itselleni!
Ihan omaa aikaa, ja jotain juuri minua varten.
Ensin Nilüfer kysyi minkälaiset kulmat tahtoisin, johon en oikein osannut vastata muuta, kuin että nykyistä tuuheammat ja ryhdikkäämmät. Nilüfer ehdotti minulle sopivaa väriä ja mallia.
Kun olimme käyneet läpi minkälaiset kulmat halusin (luonnolliset, tuuheammat, ryhdikkäämmät), hän piirsi minulle luonnoksen. Ennen kuin aloimme tehdä mitään, katsoin piirrettyä luonnosta peilistä ja sain hyväksyä sen (tai ehdottaa muutoksia niin halutessani).
![]() |
Tyytyväinen :) |
Hyväksyin luonnoksen ja olin siihen tosi tyytyväinen!
Kävin makuulle, ja yritin rentoutua. Ensimmäiset viillot ihoon tuntuivat ikäviltä, mutta siedettäviltä.
Kuin nyppisi kulmia herkästä kohdasta tai raapisi ihoa nuppineulalla. Pahimmat viillot tuntuivat ehkä paperiviiltoon verrattavilta.
Kun ensimmäiset viillot oli tehty, lisättiin puudute. Puudute ei toimi ihon pinnalla, vaan imeytyy tehtyihin viiltoihin ja vaikuttaa niiden kautta.
Viiltojen jälkeen kulmien päälle lisättiin vielä reilusti väriä. Tätä en osannut odottaa, ja naurahdin kun näin itseni peilistä! Silmieni yllä komeilivat kunnon karvamadot, kuin 3 vuotiaan meikkauksen jäljiltä..
Tämä väri kuitenkin pyyhitään pois, ja se jää vain kulmiin kiinni.
Koko toimenpide kestää noin 2-3h. Seuraavien kertojen vahvistus kestää ehkä 1-1,5h.
Microblading kulmat on syytä käydä vahvistamassa (ns. touchup) noin 2kk ensimmäisen käsittelykerran jälkeen. Seuraavalla vahvistuskerralla kulmat vahvistetaan ja viimeistellään.
Ensimmäinen vahvistuskerta kuuluu hintaan!
Pääkaupunkiseudulla kulmien Microbladingien hinta vaihtelee suunnilleen 200e - 500e välillä, ja vahvistus vajaa vuoden päästä on noin 2/3 siitä hinnasta.
Nilüferilla Microblading maksaa 350€ ja kulmien vahvistus 190€.
Itse koen monen muun tavoin tuon hinnan sen arvoisena, että kulmani näyttävät hyvältä meikittä ja meikin kanssa, vuoden jokaisena päivänä ilman sen kummempaa panostusta!
![]() |
Kuvia joululta, kun kulmat vielä hilseilee, mutta ovat jo tasoittumaan päin |
En myöskään tiennyt etukäteen, että kulmat alkavat hilseillä noin 7-10 päivän päästä kulmien laitosta, ja väri haalistuu aika paljonkin.
Nilüfer kyllä kertoi sen minulle kulmia tehdessä, joten kotiin lähtiessä taskussa ei ollut mitään yllätyksiä. Ei siis kannata pelästyä jos kulmat tuntuvat aluksi hieman liian tummilta, pian ne vaalenevat.
Hilseily ei ainakaan omalla kohdalla ollut pahaa, kun näin jo kauhukuvia itsestäni töissä, samalla kun kulmat rapisee pitkin kasvoja :D
Näin ei siis kuitenkaan käynyt, vaan pieniä määriä kuollutta ihoa irtoili sieltä täältä.
Kasvoja pestessä lähti myös mustaa väriä kuolleen ihon seassa.
Ensimmäisten päivien aikana kulmia ei saa pestä (älä siis lähde salille hikoilemaan) ja niiden kaikkea koskettelua pitää välttää.
![]() |
Kulmat noin 2 viikkoa vanhoina |
Olihan ne tummat, ja kulmien ympärillä oli ihan pientä punoitusta, mutta kehtasin lähteä kuitenkin Stockan Fazerille vielä kahville. Ei siis tarvitse pitää mitään päiviä sairaslomaa tämän takia! Töihin voi heti mennä.
![]() |
Microblading kulmat vajaa kolme viikkoa, parantuneet hyvin, näitä ei ole vielä vahvistettu! |
Kokonaisuudessaan tämä oli helppo ja nopea tapa saada lisää ilmettä kasvoille.
Odotan jo kovasti kulmien vahvistusta ja sitä, miltä ne lopulta näyttävät.
Rasvoittuvalla iholla kulmat haalenee helpommin. Nähtäväksi jää, miten omani pysyvät!
Seuraa blogia myös Instagramissa @villasasa
Ja Facebookissa Sasa Villa