Hullu haaveilee uusperheestä

Katsoin leikkipuistossa isää, joka leikki lapsensa kanssa, puhui hänelle hellästi ja oli läsnä. 

Äiti hoiti pientä vauvaa sivummalla penkillä. Äiti laittoi vauvaa nukkumaan rattaisiin. Myöhemmin hän liittyi pojan ja isän seuraan, he naureskelivat keskenään, ja miettivät mitä söisivät tänään päivälliseksi.

Minä olin pienen poikani kanssa yksin puistossa. Tunsin itseni erilaiseksi ja yksinäiseksi. Olin nuori, 23 vuotias ja ainoa parisuhdemalli oli se, jossa nyt elin. Tiesin että asiat oli pielessä, mutta en ymmärtänyt kuinka pahasti.

Ajattelin, että meidän perhe nyt on tämmöinen, että meillä on erilainen perhe kuin muilla. Olin tottunut ahdistukseen ja olemaan varpaillani. 

Tunsin kateutta ja haikeutta katsellessani tuota perhettä. Toivoin, että meidän perhe saisi kokea vielä samanlaista onnea ja välittämistä. Samalla ajatus kuitenkin tuntui kaukaiselta.

Mutta ei se saanut. Vuodet kuluivat eteenpäin ja asiat menivät koko ajan pahempaan suuntaan. Jossain vaiheessa tajusin, että vika ei ole vain minussa, vaikka kovasti yritin omaa käytöstäni muuttaa. 

Miehen mielialat aaltoilivat yhä voimakkaammin. Aloin mielessäni haaveilla uusperheestä. Tuntui absurdilta elää ydinperheessä, ja samalla haaveilla uusperheestä. 

Kuka hullu ylipäätään haaveilee uusperheestä? Kun googlaa uusperhe, heti ensimmäiset hakutulokset on negatiivissävytteisiä.

Silti haaveilin siitä salaa. Haaveilin, että saisin tuntea luottamusta ja rakkautta, että joku jakaisi lastenkasvatuksessa saman arvomaailman kuin minä. Hän olisi hellä ja välittävä lapsia kohtaan, ja meillä olisi hauskaa yhdessä sekä puolisoina että perheenä.

"Rikki? Yksin? Neuvoton? 

UUSPERHETUKEA SINULLE"

"väsynyt uusperheeseen"

"Kun uusperhe ei toimi"

"lapsen mustasukkaisuus uusperheessä"

Jossain vaiheessa aloin miettiä eroa. Ydinperhe oli ollut haaveeni pitkään. Se oli minulle mieleen iskostunut arvo, ja halusin pitää siitä kysin ja hampain kiinni. Liian kauan.

Lopulta, kun ero tuli pakon sanelemana, tunsin aivan valtavaa epäonnistumisen tunnetta, tunsin, että koko elämäni oli vedetty vessanpöntöstä alas, olin vihainen itselleni sekä eksälle, ja olin myös valtavan surullinen ydinperheen menettämisestä, koska en tulisi enää koskaan sitä saavuttamaan. 

Tässä vaiheessa lapsia oli kaksi, kolme ja puolivuotias isoveli, ja vastasyntynyt pikkuveli.

Elin elämääni poikien kanssa eteenpäin. Minulla oli joitain seurustelusuhteita ja lyhyitä kokeiluja, mutta mikään niistä ei ottanut tuulta alleen. 

Huomasin, että hitsauduin lasten kanssa entistä kovemmin yhteen, me oltiin yksikkö. Meillä oli pieni, onnellinen perhe, ilman miestä. Oli minä ja pojat. Minun rakkaat lapset. 

Oltiinkin eroperhe, yksinhuoltaja perhe. Kaukana siitä ydinperheen idyllistä, minkä mielikuvan se jo sanana tuo.

Koska edellinen suhde oli ollut myrkyllinen ja vaarallinen, kynnys alkaa uuteen aitoon ja vakavaan suhteeseen kasvoi päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

En antaisi kenenkään satuttaa meitä, ja ajatus rakkauden täyteisestä turvallisesta perheestä tuntui yhtä kaukaiselta, kuin perjantaileffojen realistisuus.

Elias oli noin kaksivuotias, kun tapasin aivan sattumalta nykyisen mieheni. En ollut etsinyt suhdetta, en uskaltanut edes haaveilla perheestä, suojamuurit oli korkeat.

Alkuun ei ollut ajatustakaan parisuhteesta, vaan hengailimme "kavereina" tosi tiiviisti yhdessä puolisen vuotta.

Tuo oli ikäänkuin koeaikaa, kummallakaan ei ollut velvoitteita eikä oikeastaan edes odotuksia, sillä emme olleet edes pariskunta, saati uusperhe. Kaikki sujui kuitenkin yllättävän  hyvin ja lopulta uskalsimme heittäytyä aivan uudenlaisen tilanteen eteen.

Vanhat traumat ja odotukset ovat usein nousseet esiin. Pikkuhiljaa ne alkavat väistyä. 

Uusperheessä haasteena on toisen tai molempien biologisten lasten lisäksi myös vanhat parisuhteet ja erot. Niiden käsitteleminen ei aina ole helppoa.

Meillä on nykyään myös yhteinen lapsi, joka on selvästi tiivistänyt perhettämme. Mutta jos keskinäinen parisuhde olisi ollut huonolla tolalla, niin lapsen saaminen siihen olisi luultavasti tuonut päinvastaisen tuloksen.

Suurimmat riidat uusperheessämme on koskenut lasten kasvatusta. Täytyy kyllä sanoa, että riitoja on silti miljoona kertaa vähemmän, kuin ydinperheessä oli, ja arvomaailmamme on suurilta osin sama. 

Kun googlaa uusperhettä, huomaan, kuinka vähällä me ollaan päästy, ja kuinka hyvin me ollaan onnistuttu. 

Tämä on iso ponnistus kaikilta, sekä lapsilta että vanhemmilta. 

Olen onnellinen, ja juuri tänään töissä mietin, kuinka paljon rakastan miestäni. 

Todellakin kannatti olla niin hullu, ja uskaltaa lähteä elämään uusperhe -elämää. 

Saan vihdoin elää rakastavassa perheessä!

Haluaisin kuulla millaisessa perhemuodossa sinä elät? 

Jos elät uusperheessä, mitkä on olleet suurimpia haasteita? 

Kuvat: Pipsa Stenlund

Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa 

Olohuoneen uusi harmonisempi järjestys

Olin miettinyt jo pitkään, että haluaisin olohuoneeseen uuden sävyn. Oikeastaan se oli jo selvää siitä lähtien kun muutimme tänne. Seinät oli siistit ja valoisat, mutta vitivalkoiset. Kaipasin tilaan lämpöä ja tunnelmaa. Mutta koska muuton jälkeen oli muutkin huoneet työn alla, saivat ensin pojat huoneisiinsa uuden maalipinnan.

Nyt vihdoin ehdin maalata myös olkkarin!

Sävyksi valikoitui suosittu Tikkurilan Mulperi, ja maaliksi himmeä Nova 7 seinämaali.

Maalia jäi yli, ja maalaan luultavasti samalla sävyllä, tai tätä sävyä toiseen sekoittaen, myös ruokailutilan seinän.

Samalla päätin vaihtaa olohuoneen järjestystä. 

Sohva ja tv-taso vaihtoivat paikkoja keskenään. Edellisessäkään järjestyksessä ei varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta kun olohuoneeseen kävi sisään, niin ensimmäinen näkymä oli televisio ja tv-taso. Tämä ensimmäinen kuva on kuvattu sisäänkäynnin puolelta. 

Olohuoneeseen tuli myös muutama muu uusi juttu, ennen vaippakorina toiminut meriheinäkori siirtyi vessasta olkkariin Liljan oppiessa kuivaksi, ja nykyään siellä säilytetään leluja. Tykkään, että lelut ovat helposti saatavilla, mutta kuitenkin nätisti piilossa ja ne saa illan tullen vaivattomasti siivottua.

Mustaan HM maljakkoon ostin lankaköynnöksen. Usein pidän tuolla sivupöydällä leikkokukkia, mutta nyt halusin jonkun viherkasvin siihen! Ja lankaköynnös sopii tosi kivasti. 

Korallikoriste on Jyskin. Musta marmoripöytä on myös uusi, kun järkkä vaihtui, jäi pienelle sivupöydälle tilaa. Marmoripöytä on tilattu HM Homelta.

Rakastan miten meille tulvii olohuoneeseen luonnonvaloa! Valoverhot siivilöivät kauniisti kirkkaimman valon. Ja nyt vanha senkki pääsee paremmin oikeuksiinsa kun ei ole television vieressä. Sen päälle saa kivasti rakenneltua erilaisia asetelmia.

Tosin nyt kuvatessa oli jo melko hämärää (kuvasin kahdeksalta illalla), ja tein suunnilleen kaikki "virheet", mitä yleensä pyrin välttämään sisustuskuvauksessa. 

Kuvasin siis illalla, riittämättömässä luonnonvalossa. 

En käyttänyt jalustaa, jolloin kohina kuvissa nousi. En stailannut tilaa sen kummemmin, siistin vain. Kuvasin lämmin keinovalo päällä. 

No, mutta tältä meillä nyt näyttää, pitää kuvata myöhemmin paremmalla ajalla ja päivänvalossa! 

 

Vielä on mm. taulut laittamatta seinille, mutta ihanaa, kun on jo näinkin valmista! Koen, että seinät ja isojen huonekalujen järjestys on se sisustuksen pohja, ja vaikuttavat suuresti tunnelmaan, viihtyvyyteen ja käytännöllisyyteen. 

Mitä pidät?

-Sasa

Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa

Päivähoidon ja töiden aloitus

Viikko arkea takana.

Kun kirjoitan tätä, istun metrossa.

Olen juuri ollut kuvaamassa häitä Helsingin talvipuutarhan edustalla sekä Töölönlahdella.

Jotenkin tosi kiva seurata näin illalla kaupungin hälinää. 

Ja vaikka etukäteen stressasin sekä hääkuvausta, omaa väsymystä, ja sitä saanko lapsille hoitajaa kuvausten ajaksi (sillä miehelläni ja minulla oli molemmilla viikonloppuna töitä), niin kaikki kääntyi lopulta hyväksi. 

Tukiverkostomme on hyvin pieni, ja joskus perheen ja töiden yhteensovittaminen on haastavaa. 

Hääkuvauksen tiimoilta  pidin etukäteen hääparin kanssa hääpalaverin, ja varauduimme sateeseen. Silloin olisimme aikaistaneet kuvauksia, ja kuvanneet potretit talvipuutarhan sisätiloissa.

Sää oli kuitenkin erityisen lämmin ja aurinkoinen!

Enemmänkin haasteeksi siis muodostui täysin kirkas ja pilvetön taivas, kuin sade.

Löysimme kuitenkin hyvät spotit kuvaukseen, ja kuvista tuli ihania!

Viime viikonloppuna olimme mökillä viettämässä viimeistä ”vapaa viikonloppua” ennen arjen alkamista, ja itseasiassa mun hoitovapaan viimeisiä päiviä. Ei olisi voinut varmaan parempaa tapaa ollut viettää hoitovapaan ja kotiäitiyden loppumista. 

Olo on aika haikea. Miten ihmeessä 2 vuotta voikin mennä näin nopeasti?

Siis musta tuntuu että mun äitiysloman alkamisesta ja valmistumisesta olisi pikemminkin muutama kuukausi, kuin vuosi.

Mä olen niitä, jotka viihtyy lasten kanssa kotona. 

Ei ole kiire palata työelämään. 

Nautin ihan kyllä joka päivästä lasten kanssa. Ok, on meilläkin rankkoja päiviä, tänään päivällä oli ihan hirveää pissa kakka rumbaa ja vannoin myyväni meidän koirat ja ajattelin myyväni ehkä lapsetkin! 

Piti tehdä samaan aikaan ruokaa, koneelle olisi ollut päästävä tekemään akuuteimpia töitä, piti valmistautua illan hääkuvaukseen, Lilja piti päästä päikkäreille. Sitten koira pissasi olkkariin ja heti perään Liljalle iski kakkahätä. Noita hetkiä, kun kädet ei riitä en kaipaa. Mutta niitä tulee väistämättä joka perheessä! 

Toisaalta vaikka viihdyn kotona, kaipaan arkeen  JOTAIN aikuiskontaktia ja omaa aikaa hoitovapaallakin, ja askel kevytyrittäjäksi oli just sitä! En halua olla vain äiti ja elää vain lapsille. Haluan olla myös minä ja tehdä itselle mielekkäitä töitä, käyttää luovuuttani ja osaamistani. 

Insta, blogi ja valokuvaaminen on ollu mulle jotain aivan mieletöntä, jotka sain rakennettua vanhempainvapaalla, ja toivottavasti jatkan tätä vielä pitkään.

Nyt taas kerran muistan mitä ruuhkavuodet tarkoittaa.

Ihanaa kuitenkin on, että Sami vaihtoi myös työhön, jossa on pääsääntöisesti päivävuorot. Meillä jää illalla aikaa olla lasten kanssa, ja jakaa omia menoja.

Aiemmin yksinhuoltajana poikien päivät päiväkodissa venyi välillä tosi pitkiksi. Täydet työpäivät ja siihen päälle matkat julkisilla.

Nyt toinen meistä vanhemmista menee esimerkiksi seitsemään ja toinen yhdeksään, myöhempään menijä voi viedä Liljan päiväkotiin ja katsoa että pojat valmistautuu kouluun, kun taas aiemmin päässyt pääsee hakemaan päiväkodista.

Eka viikko on mennyt yllättävän hyvin!

Pelkäsin etukäteen miten Lilja sopeutuu hoitoon, kun hänellä ei ole minkäänlaista hoitokokemusta. Hän ei ole koskaan ollut yöhoidossa eikä aiempaa päiväkoti kokemusta ole.

Aiemmassa postauksessa kerroin huolestani, kun nyt koronan takia päiväkoteihin ei pääse normaalisti tutustumaan. Omia leluja ei mm saanut viedä ja hoitajatkin oli vieraita. Kerroin siinä myös muutamia asioita joita otimme huomioon helpottaaksemme hoidon aloitusta.

Lilja on ollut hoidossa TODELLA reipas, on syönyt hyvin, nukkunut, leikkinyt ja muutenkin mennyt kivasti ryhmän mukana. Toistaiseksi ei ole edes aamuisin itkenyt kun ollaan jätetty hoitoon.

Tosin, nyt viikonloppuna kun molemmilla oli vielä töitä, Lilja alkoi erityisesti mun perään itkeskellä kotona. Mutta hoitoon jättäminen on sujunut hyvin.

Olen varautunut myös siihen, että vaikka alku menee kivuttomasti, saattaa myöhemmin vielä tulla itkuja.

Jotkut lapset ovat alkuun innoissaan kun pääsee leikkimään, mutta myöhemmin kun ymmärtää että päiväkotiarki on joka viikkoista, ja ikävä omia vanhempia kohtaan kasvaa, niin saattaa itkuja tulla vielä ”takautuvasti”.

Mutta täytyy kyllä olla super tyytyväinen, miten hyvin arki on alkanut poikkeusoloista huolimatta!

Olisi kiva kuulla, miten on teillä on mennyt jos sulla on myös päiväkodin aloittanut lapsi? 

-Sasa

Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa

Asiaa kiusaamisesta ja illallinen ystävän kanssa

Eilen oli aika huikea päivä, pääsin eräälle Helsinkiläiselle erityisluokalle puhumaan kiusaamisesta ja toteuttamaan lasten kanssa muutaman heille suunnitellun tehtävän ja leikin.

Illalla ystäväni tuli meille kylään ja teimme taas yhdessä ruokaa ja ah, miten hyvää siitä tuli!

Olen seurannut läheltä monen läheiseni ja tuttavani kamppailua erilaisten henkisten ja mielenterveydellisten ongelmien kanssa.

Niin läheltä, että kaikki henkiseen hyvinvointiin ja mielenterveyden edistämiseen liittyvät asiat kiinnostavat minua kovasti, ja haluan olla mukana auttamassa ja tukemassa muita.

Työni kautta lastenhoitajana pystynkin tekemään sitä, ruohonjuuritasolla. Tulevaisuudessa toivon lisäkoulutusta, aika näyttää, mihin suuntaan.
Mutta nyt kun olen vanhempainvapaalla niin väyläni ovat lähinnä some, blogi ja vapaaehtoistyö. Se voi olla niinkin yksinkertaista kuin naapurin auttaminen!
Ja tietysti unohtamatta omaa rooliani vanhempana ja kasvattajana.

Vielä on mietintämyssyn alla mitä muuta voi tehdä, mielessä kävi jo, jos kävisin myös tuolla tutulla lähikoululla.            

Minulla on riipaisevia kokemuksia siitä, mihin asiat voi mennä kiusaamisen, ja monen muun ikävän mutkan kautta, jos siihen ei puututa ajoissa ja henkilö ei saa ajoissa tarvitsemaansa apua.

Koululle meno jännitti etukäteen aika paljon, mutta kaikki meni loistavasti, oppilaat käyttytyivät todella kauniisti ja olivat aivan messissä ohjelmassa! Teimme muutaman yksinkertaisen voimavaratehtävän jonka jälkeen oli pareittain tehtävä vuorovaikutusleikki.

Illalla ystäväni tuli meille tyttärensä kanssa kylään. 

Nauramme usein sille, miten jaksamme yrittää kerta toisensa jälkeen jotain rakentavaa keskustelua ja valmistaa ruokaa samalla kun lapset pyörii jaloissa.
Ei meinaan ihan helppo tehtävä, kun molempien aivot tuntuvat olevan yhtä mössöä huonosti nukuttujen öiden vuoksi!

On oikeasti surkuhupaisaa, miten monta kertaa voi aloittaa yhden lauseen alusta. Tai kuinka kauan menee aikaa maailman yksinkertaisimpienkin reseptien valmistamiseen!

Mutta sinnikkyydesta palkitaan, mun mielestä on niin siistiä, että vaikka molemmat on väsyneitä ja eletään hektistä arkea lasten kanssa, pidetään silti kiinni jo perinteeksi muodostuneesta tavasta valmistaa yhdessä ruokaa.

Ihan uskomattoman hyvä voittajafiilis (ja sisältöä arkeen) tulee kun jaksaa panostaa yhdessä ruoanlaittoon, vaikka se olisikin haastavaa. Meille on myös tärkeää näyttää lapsille mallia tällaisesta ruokakulttuurista, jossa yhdessä tehdään ja syödään pitkän kaavan mukaan.

Toki toivotaan, että joku ilta saadaan toteuttaa tämä ihan aikuisporukalla!

Tällä kertaa meitä inspiroi Street food -tyylinen sormiruoka.
Menu valmistui todella vaivattomasti (lukuisat keskeytyksetkin huomioon ottaen), ja oli kiva, kun tästä pystyi rakentamaan juuri omansalaisen aterian.

Salaatti:

Villirucola

Tammenlehtisalaatti

Versot

Feta

Minuluumutomaatti

Täytetty Ciabatta:

(Tähän oli pohjaksi vaihtoehtona myös ohrarieska)

Aioli

Graavilohi

punasipuli

Brie-juusto

Balsamico 

Pulled pork burgerit:

Briossisämpylöitä

Valmista Pulled porkia

Halloumjuustoa

Tomaattia

Punasipulia

Coleslaw-salaatti

BBQ-kastike

Vinkki! 

Voit valmistaa burgeri ilman lihaa, korvaamalla pulled pork paistetuilla bataattisiivuilla. 

Sitä pitää kokeilla ensi kerralla! 

-Sasa 

Päiväkodin aloitus ja koronarajoitukset

Nyt se on täällä!

Nimittäin se hetki, kun mun on aika palata töihin, ja Liljan aloittaa päiväkoti.

Vielä keväällä varhaiskasvatusalan töiden ja Liljan päiväkotitaipaleen alkaminen tuntui vain kaukaiselta ajatukselta, ei vielä todelliselta. 

Ajattelin, että meillä on vielä pitkä kesä edessä.

Maaliskuussa korona iski vasten kasvoja, ja olin tyytyväinen, että Lilja oli vielä kotihoidossa ja minä olin hänen kanssaan kotona.

Kesä on kuitenkin mennyt ihan hurjan nopesti!

Olen tehnyt koko ajan samalla töitä, joten sellaista kunnon lomafiilistä ei ole päässyt syntymään. Varmasti myös osittain siksi, että en ole jäänyt varsinaisesta päiväduunista lomalle, vaan tämä kesä oli vain jatkumoa hoitovapaalle. Työtahti valokuvauskeikkojen merkeissä sen sijaan vain kiihtyi kesää kohden.

Keväällä muutimme uuteen kaupunginosaan lähelle merenrantaa. Haaveilin jo, kuinka istun ystävien kanssa iltoja läheisillä merenrantakalliolla, katsellen auringonlaskua ja juoden olutta. 

Kertaakaan en ole kallioille päässyt noissa merkeissä, mutta lasten kanssa ollaan käyty retkillä, uimassa ja kahdella eri mökillä. 

Taloudellisen tilanteen takia ei lähdetty lintsille eikä Jukuparkkiin jotka molemmat oli harkinnassa. Halusimme satsata Kainuun reissuun, mökille on joka vuosi päästävä.

Polttoainekustannusten lisäksi viikon reissussa palaa yllättävän paljon rahaa ruokaan. 

En ollut edes ajatellut, miten Korona vielä vaikuttaa päiväkodin aloittamiseen.

Vanhemmat lapsineen eivät pääse tutustumaan päiväkodin ja ryhmän sisätiloihin ja struktuureihin niinkuin normaalisti. Lapset eivät saa ottaa päiväkotiin turvakseen kotoa tuttuja unileluja.

Vanhemmat eivät pääse aamuisin saattamaan lapsiaan ryhmään, vaan joutuvat vain luovuttamaan heidät hoitajille ulko-ovelta.

Liljan hoitosuhde alkoi samana päivän kuin mun työt, eli 3.8.

Edellisen viikon Liljan päiväkoti toimi vielä kesäpäivystyksenä, eikä tulevan ryhmän henkilökuntaa ollut lainkaan paikalla. 

Tuntui aivan raadolliselta ajatella, että juuri 2 vuotta täyttänyt täysin kotihoidossa ollut lapsi, heitetään isoon lapsiryhmään ilman minkäänlaista tutustumista omiin tiloihin, lapsiryhmään ja aikuisiin. 

Ja että en pääse häntä saattamaan, vaan luovutan vieraan syliin.

Jos jostain, niin tästä saa paskamutsi fiiliksen. 2-vuotias ei ymmärrä, miksi hänet sinne jätän eikä hän tunne niitä aikuisia, kenen syliin hänet lasken.

Kesäpäivystyksen vuoksi kukaan ei myöskään ollut päiväkodin taholta perheeseemme yhteydessä aloituksen tiimoilta.

Normaalisti tulevasta ryhmästä soitetaan vanhemmille, sovitaan aloituskeskustelu jossa kerrotaan puolin ja toisin toiveet ja tarpeet, ja sovitaan tutustumisesta.

Soitin itse päiväkotiin viimeisen lomaviikkomme alussa. Sovimme, että Lilja pääsee "tutustumaan" päiväkodin pihaan keskiviikko, torstai ja perjantai aamuna. 

Paikalla ei ollut lapsia eikä aikuisia Liljan omasta ryhmästä, mutta viereisen ryhmän lastenhoitaja otti meidät lämmöllä vastaan. Päiväkodin piha on todella hieno, se on suuri ja siellä on paljon erilaisia keinuja ja kiipeilytelineitä, ja takapihalle on jätetty iso aidattu alue metsää.

Eihän pihaan tutustuminen toisen ryhmän aikuisen kanssa todellakaan korvaa viikon (tai vajaa, lapsesta riippuen) harjoittelua omassa ryhmässä, mutta toki se oli parempi kuin ei mitään. 

Oli kuitenkin kiva, että edes jotkut paikat oli ennalta tuttuja, ja vaikka hoitajat eivät olleet oman ryhmän, heitä tullaan kuitenkin ulkoilujen aikaan tapaamaan.

Meidät vastaan ottanut hoitaja lupasi myös, että jos Lilja on kovin itkuinen aloittaessaan, hän voi toisesta ryhmästä tulla ottamaan Liljan syliinsä. Ihana!

Tuntuu kuitenkin, että olemme nyt molemmat valmiita tähän. Lilja on toki pieni, mutta osaa kävellä, syödä, ilmaista itseään ja on myös jo päivä ja yökuiva. Muiden lasten tekemiset kiinnostaa, ja hän kaipaa jo enemmän virikkeitä. 

Minusta on myös ihanaa aloittaa uudessa työyhteisössä!

Mietin ja listasin asioita, jotka voisivat helpottaa päiväkodin aloitusta korona-aikaan

Kyselin myös, onko ryhmiin tullut mitään ohjeistusta millä helpottaa lasten aloitusta, nyt kun on nämä rajoitukset. Sellaista ei ollut. 

Itse kuitenkin lähdin heti miettimään, miten voin autan lasta sopeutumaan. 

Valokuvia perheestä voi muutoinkin viedä päiväkotiin, mutta nyt se tuntui erityisen tärkeältä, kun aloitus on normaaliakin rankempi. Valokuvat omasta perheestä tuovat lapselle turvaa päivän aikana.

Pyysin myös tulevan ryhmän hoitajien ja opettajien nimilistan itselleni. 

Toki on muutenkin kiva tuntea henkilökunta nimeltä, mutta ajatus oli, että pystyn sanoittamaan hoitajien nimiä lapselle. "Maija sitten hoitaa sua siellä päiväkodissa", "Lauran kanssa pääset leikkimään päiväkotiin" "Äiti ja isi menee töihin, ja Liisa hoitaa sinua sillä aikaa". 

On kiva, että edes nimet on lapselle tutut, vaikka kasvot eivät vielä ole!

Unilelua ei saa viedä, mutta päiväkotitossut saa ja pitääkin olla. 

Käytiin ostamassa tossut juuri ennen päiväkodin aloitusta. Kerrottiin, että niitä käytetään päiväkodissa, ja kehuttiin kuinka hienot ne ovatkaan! 

Jos mahdollista, niin lapsen kannattaa antaa itse valita tossunsa. 

Slipstop merkkiset tossut on todella hyvät, ja niitä myydän verkkokaupan lisäksi mm. Stockalla ja prismoissa.

Suunnattiin lähimpään Prismaan, jossa valikoima ei kuitenkaan ollut kummoinen. Pojille autoa, tytöille pinkkejä poneja ja neutraali kokomusta tossu. 

Itse en tokikaan ajattele että juuri poikien kuuluu valita autot ja tyttöjen pinkit ponit, mutta tuli kyllä heti mieleen kun valikoiman näin, että näin ne oli suunnattu.

Liljalle valikoitui stereotyyppisesti pinkit ponit. 

Ja kuinka ylpeä hän niistä olikaan! Kotona tossuja sai kokeilla, ja hän juoksi ne jalassaan keittötä ympäri monta kertaa, riemusta kiljahdellen.

Näiden keinojen lisäksi lapselle voisi näyttää valokuvia päiväkodista, sekä ulkoa että sisältä. Googlella ainakin löytää kätevästi muutaman ulkokuvan, ja miksei itsekin voisi lapsen kanssa käydä pihalla kuvaamassa. 

Kuvat helpottaa monin tavoin lasta ymmärtämään ja oppimaan. Esimerkiksi Papunetistä voi kuka vain tulostaa itselleen kuvakortteja, ja niiden avulla sanoittaa päivän kulkua. 

Pienelle lapselle voi näyttää kuvat jossa mennään yhdessä päiväkotiin, päiväkodissa leikitään, nukutaan ja syödään, ja sen jälkeen oma vanhempi tai muu tuttu aikuinen tulee taas hakemaan kotiin. 

Me ollaan molemmat Samin kanssa töissä Liljan aloittaessa, joten näytti siltä että hän ei valitettavasti saa lyhempiä päiviäkään alkuun. 

Onneksi isi sai sovittua töistä pari vapaapäivää, joten Lilja sai maanantaille ja tiistaille lyhyemmät päivät. Vaikka päiväkotiin tutustuminen vanhemman kanssa ei nyt onnistu, suosittelen ehdottomasti järjestämään alkuun lapselle edes muutaman lyhyen päivän, mikäli on mahdollista. 

Maanantaina Lilja vietiin aamupalalle ja isi haki ennen päiväuniaikaa. 

Päivä oli mennyt tosi hyvin! Lilja jäi ujona hoitajan syliin, eikä halunnut edes sanoa heippaa isille. Mutta tyytyväisenä jatkoi leikkejään, kun isi tuli hakemaan ennen päikkäriaikaa.

Tiistaina olisi tarkoitus taas viedä aamupalalle, mutta hakea vasta päiväuniajan jälkeen. Keskiviikosta eteenpäin Liljalla on normaalit päivät meidän työaikojen puitteissa. Sami onneksi pääsee kohtuu ajoissa Liljaa hakemaan, 3-4 maissa. Toki aamut ovat aikaisia, me lähdemme töihin 6-8 välillä päivästä riippuen.

Onko teillä nyt korona-aikaan päiväkodin aloittaneita? 

Miten on mennyt, ja oletteko keksineet muita keinoja aloituksen helpottamiseksi?

Seuraa blogia myös Instagramissa @villasasa ja Facebookissa Sasa Villa

-Sasa