Ja pahoittelut varsinkin teille, jotka blogin analytiikan mukaan olette sinnikkäästi täällä vierailleet kesänkin aikana, vaikka en ole tänne juuri ollenkaan kerinnyt tehdä postauksia!
Alkuun hengähdystauko blogista tulikin tarpeeseen, mutta nyt on lähinnä harmittanut ettei ole aikaa.
Vaikka rakastan valokuvata ja sitä olenkin nyt kesällä saanut tehdä yllin kyllin (ihan mieletöntä, että jengi on halunnut tulla kuvattavaksi just mulle! Kiitos!), niin huomaan kaipaavani myös kirjoittamista sekä ihan niiden omien kuvien ottamista ja käsittelyä. Lapsia, hiekkaa varpaissa, onnellisia hetkiä metsässä ja perheen reissukuvia. Niinpä kuvia tältä meidän reissulta onkin tässä postauksessa ihan yllin kyllin!
Ihanaa olla taas back ja päästä kirjoittamaan <3
Julkaisen tästä lähtien maanantaisin klo 21, muinakin päivinä jos olen kerinnyt postauksia tekemään. Mutta vähintään maanantaisin siis!
Voit seurata blogia sähköpostilla, jolloin saat viestin uusista postauksista.
Meidän vuosittainen reissu Suomussalmelle Kainuuseen on nyt tehty. Se on aina kesän odotetuin matka, niin aikuisille kuin lapsillekin.
Matkaa sinne kertyy yhteen suuntaan 665km, joka ei ole ihan mikään piece of cake kolmen lapsen kanssa, joista yksi suunnilleen vihaa autossa matkustamista..
Ensimmäisen kerran matkustettiin sinne kun Lilja oli vain 3 viikon ikäinen, seuraavaksi 1-vuotiaana ja nyt 2-vuotiaana.
Haastavat automatkat vauvan ja taaperon kanssa
Lilja on ihan pienestä vauvasta asti sietänyt huonosti autossa matkustamista. Vähän helpotti, kun 1-vuotiaana hän pääsi istumaan uuteen Axkid Minikid istuimeen. Me ei toivottu 1-vuotissynttärilahjaksi muuta, kuin halutessaan osallistumista tuon Axkid Minikid turvaistuimen hankintaan. Mikä olisikaan parempi syntymäpäivälahja rakkaalle, kuin lisäturvan ostaminen? Ollaan oltu todella tyytyväisiä tähän turvaistuimeen.
Tää tuli mulle erityisesti nyt mieleen, sillä sen lisäksi että automatkat on olleet haastavia taaperon/vauvan kanssa, niin asennettiin tuo uusi turvaistuin juuri päivää ennen pohjoiseen lähtöä. Toivottiin että se kerkiää tulla postista, ja toivottiin että se helpottaisi matkaa.
Ja helpottihan se, huomattavasti!
Lilja pääsi siinä istumaan korkeammalla kuin vauvoille tarkoitetussa turvakaukalossa, ja varmaan ergonomiakin parani. Istuin on hyvin pehmustettu ja sen saa kiinnitettyä todella tukevasti autoon.
Ollaan matkustettu sekä päivällä, yöllä että välipysähdysten kanssa.
Tänäkin vuonna oli tarkoitus pysähtyä Varkaudessa mun hyvän ystävän luona. Se on kätevästi puolivälissä matkaa, ja samalla saadaan yhdistettyä reissuun ystävien tapaaminen.
Helsingistä Varkauteenkin on sen verran matkaa, että nähdään ihan liian harvoin!
Viime vuonna siis ajettiin Varkauteen, vietettiin siellä ihana viikonloppu ja ajettiin sen jälkeen loppumatka mökille Suomussalmelle. Matka ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun se jakoi selvästi kahteen osaan. Vain 4h autossa matkustamista kerralla, haha :D
Takaisin tullessa ajettiin läpi yön, ja lapset nukkuivat lähes koko matkan, josta olin iloisesti yllättynyt. Matkat meni siis tosi hyvin viime vuonna.
Mukaan pakataan aina lapsille naposteltavaa, eväät, juomista ja tekemistä.
Käytännössä kirjoja ja puhelimet ja tabletit.
Lasten kanssa on matskustettava lastentahtisesti, ja varauduttava siihen että aikaa ja rahaa matkustamiseen menee enemmän.
Nyt tällä kertaa emme kuitenkaan päässeet suunnitelmien mukaan pysähtymään Varkaudessa ystävän luona, sillä juuri viikkoa ennen lähtöä meihin kaikkiin iski vuorotellen pieni flunssa. Se tarttui helposti perheenjäsenestä toiseen, mutta tuli vain lievänä ja kesti aina kullakin muutaman päivän.
Tämän takia jouduttiin kuitenkin harmillisesti skippaamaan ylimääräiset kontaktit, valloillaan olevan koronan takia.
Ystäväni on viimeisillään raskaana (ja odottaa minun kummilasta!!! iik), joten mietittiin että näin on tällä kertaa parempi, vaikka harmitti todella paljon ettei päästy näkemään.
Vaihdetiin Plan B, ja päätettiin ajaa mökille yötä vasten. Toivottiin että on vähän viileämpi, sillä autostamme hajosi ilmastointi juuri ennen lähtöä! Ihan tosi kiva, kolmen lapsen ja ison koiran kanssa.
Sami ei ollut kuitenkaan saanut levättyä tarpeeksi, vaan Kuopion kohdalla meinasi nukahtaa rattiin.
En todellakaan tiedä mitä olisi tapahtunut, jos en olisi pyytänyt häntä pysähtymään.
Pojat ja Lilja nukkuivat, minä istuin Liljan vieressä takapenkillä. Peilistä näin, kuinka miehen silmät painuivat koko ajan kiinni. Auto alkoi aaltoilla tiellä. Autossa oli päällä keskiviivanylityshälytys (mikä sana, mahtaako olla edes oikein), mutta siis any way, auto hälyyttää, kun vaihdat kaistaa tai tahtomattasi ajaudut keskiviivalle tai sen yli. Tämä hälytin piippasi vähän väliä.
Sanoin nätisti Samille että voitaisiinko pysähtyä seuraavalle paikalle johon voi pysähtyä, hän vastasi että voi pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle. Sinne oli vielä muutama kilometri, ja minä mielessäni toivoin että sinne asti vielä jaksaa. Alettiin jutella ja se ehkä vähän helpotti. Huoltsikalla pyysin Samia käyttämään koiramme Paavon pissalla, kun itse jäin silittelemään heräävää Liljaa.
Hän kävi ulkona ja meinasi vain hakea sisältä kahvin ja jatkaa matkaa. Pyysin että jäädään hetkeksi parkkikselle, että hän saa edes vähän aikaa levättyä ja nukuttua ennenkuin jatkamme matkaa.
Parkissa oltiin yhteensä noin 40 minuttia, kunnes jatkettiin matkaa.
Olin itsekin väsynyt, mutta en uskaltanut nukkua kun vahdin lapsia ja sitä, miten Sami jaksaa. Kun matkaa oli enää alle tunti jäljellä, nukahdin itsekin hetkeksi.
Päästiin hyvin perille, mutta oli tuo yöllä matkustaminen meille vanhemmille tällä kertaa liian rankkaa, kumpikaan ei saanut oikein nukuttua (kuski ei tietenkään koska ajoi), ja vaaratilanne oli todella lähellä. Oli todella pelottavaa seurata sivusta toisen väsymystä ja arvioida missä kohtaa ei voida enää matkaa jatkaa. Onneksi edes pieni lepo välissä, sai jaksamaan vielä loppumatkan.
Mökillä oli taas aivan ihanaa. Jos joku paikka on sellainen, missä mieli lepää ja on hyvä olla, niin se on toi meidän Suomussalmen mökki.
Oon iltanuotiolla kuullut paljon hurjia tarinoita sieltä. Vanhin mökeistä taitaa olla 1930 rakennettu. Se on sellainen ihan pieni hirsimökki, siis sellainen leikkimökin kokoinen. Se on toiminut aittana ja varastona.
Isompi hirsimökki on rakennettu sodan aikaan, kun mummo oli ihan pieni. Uusin rantamökki on mun isän kädenjälkeä ja rakennettu joskus kymmenisen vuotta sitten.
Nää kaikki on siis hirrestä ja todella "alkukantaisia", meillä ei ole juoksevaa vettä ja sähköä siellä. Pihaa ei ole myöskään sen kummemmin laitettu, vaan siellä kasvaa siellä täällä mustikkaa, mäntyä ja pajua. Ulkohuussi on pienen polun päässä.
Mummolla oli 7 sisarusta joista yksi oli menehtynyt 3 vuotiaana.
Ajatelkaapa aikaa siellä, kun talvet oli oikeesti talvia, ihan hemmetin kylmä, ja pieni mökki jossa ei todellakaan ollut nykyajan mukavuuksia. Miestä talossa ei ollut, miehet oli sodassa.
Oli karjaa ja pienet sisarukset hoidettavana. Mummo karkasi 16 vuotiaana, ja lähti etelään opiskelemaan ja töihin. Löysi täältä miehen, ja perusti perheen. Sai neljä lasta. Isäni on yksi kolmesta veljeksestä. Lapsuus ei kuulemma heilläkään ollut aivan helppo, enkä toisaalta ihmettele että sodan aikaiset ja jälkeiset ankeudet siirtyvät sukupolvelta toiselle.. Itselläni on vain hyviä muistoja mummosta ja vaarista.
Nykyään kun meillä on kotona kaikki mukavuudet ja ihana koti, niin mä just rakastan sitä, et mökillä järveen voi pulahtaa uimaan aina kun siltä tuntuu, alasti tietenkin. Lämmitetään puilla sauna ja tupa, ei tuijoteta puhelimia eikä telkkaria.
Ollaan vaan ja nautitaan.
Ok ei vain olla, vaan siellä on ihan koko ajan jotain puuhaa!
Mutta vaikka siellä riittää laitettavaa ja tehtävää, niin se on sellaista rentoa tekemistä joka tapauksessa. Saa paussin tästä media -ja someähkystä ja Helsingin aikataulutetusta arjesta. Siellä voi tosiaan olla ihan sellaisella aivot narikkaan meiningillä.
Vaikka tänä vuonna meidän reissu typistyi usealla päivällä (lähdettiin ajamaan sunnuntain vastaisena yönä ja takaisin seuraavana lauantaina), niin kyllä se oli taas sen arvoista.
Se viikko vuodesta, jota meidän perhe jaksaa aina odottaa.
-Sasa
Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!