Edit. Jostain syystä blogialusta on hävittänyt useiden postausten kuvat. Pahoittelut!
Yritän korjata ongelman pian.
Yritän korjata ongelman pian.
Tänä vuonna kokeilin tehdä marmoroituja munia kasvivärjäyksellä, ja se onnistui hyvin.
Munista tulin oikein kivan näköisiä!
Munien kasvivärjäykseen tarvitset:
-1 Punakaali
-Valkoisia/vaaleita tyhjennettyjä munia, tai mignom-munia
-Voita
-Talouspaperia tai puhdas keittiöpyyhe
-Valkoviinietikkaa
-Suolaa
-Syvä astia munien värjäämiseen, esimerkiksi maljakko
Tee näin:
Leikkaa punakaali puoliksi.
Lohko puolikas ja lisää kaali kattilaan, peitä se vedellä.
Keitä hetki ja jätä tekeytymään 30min ajaksi.
Rypistä puhdas paperi tai pyyhe, ja hiero siihen voita. Painele
voi hellästi munien pintaan.
Laita munat kulhoon.
Siivilöi neste kannuun, ja lisää sinne
2-3rkl suolaa ja 2-3rkl valkoviinietikkaa.
Kaada neste munien päälle. Anna tekeytyä vähintään 30 minuuttia.
Mitä pidempään annat munien värjääntyä, sen vahvempi väri.
Saman värinesteen voi käyttää vielä uudestaankin!
Itse käytin myös keitetyn kaalin, jottei se mene hukkaan. Tein
siitä kaalipataa. Vähän erikoisen väristä, mutta täysin syötävää 😊
Toiset munat maalasin kotoa löytyneillä akryyliväreillä.
Vain mielikuvitus on rajana munien askartelussa ja maalauksessa.
Tämä pääsiäinen menee lasten kanssa kotoillessa.
Lupasin lapsille, että he saavat virpoa kumpaakin vanhempaa
kolmesti, kun ei tänä vuonna päästy virpomaan.
Virvotaan myös etänä sukulaisia videopuhelun avulla.
Syödään paljon mämmiä, suklaamunia ja pääsiäisruoaksi
ajattelin tilata meille sushia.
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille! :)
-Sasa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!