Slider

Follow

Karanteenikaveri, ratkaisu eristykseen?

maanantai 23. maaliskuuta 2020



”On asennoiduttava siihen, että tämä tulee kestämään vielä kuukausia.”

En meinaa uskoa, että vielä 2-3 viikkoa sitten Suomessa elettiin normaalia elämää.
Uutisista kuultiin koronasta, mutta se ei vaikuttanut vielä arkeen.

12.3. Suomen hallitus antoi suosituksia koskien koronavirusta, mm. yli 500 henkilön yleisötapahtumat tuli peruuttaa. Siitä on nyt kymmenen päivää.

Aika tuntuu ikuisuudelta! 
On niin vaikeaa ymmärtää, että mikä tilanne on nyt, ja mikä se oli vielä aivan hetki sitten. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, ja uutta tietoa, määräyksiä ja suosituksia tulee päivittäin.




Nyt poikkeustila onkin uusi normaali.

Ainakin jonkin aikaa. On myös hyvä muistaa, että tämä päättyy kyllä joskus. Kaikki aikanaan.

Mutta tällä hetkellä on asennoiduttava siihen, että tämä tulee kestämään vielä kuukausia.

Suomen tämän hetkinen lainsäädäntö ei mahdollista vielä ulkonaliikkumiskieltoa, mutta jos sama meno jatkuu, en ihmettelisi vaikka sekin olisi meillä vielä edessä.


Samaan aikaan, kun osa ottaa eristäytymisen ja hygienian hyvinkin vakavasti, toiset jatkavat lähes normaalia elämää.

Puhuin tänään ystäväni kanssa aiheesta puhelimessa. 
En voi sille mitään, mutta se tuntuu minusta hiukan epäreilulta. 

Meidän perhe on lähes kokonaan eristyksissä, vaikka emme kuulu riskiryhmään iän tai sairauden puolesta. 
Emme siis tee tätä suoranaisesti itseämme suojellaksemme, vaan meitä kaikkia. 
Varsinkin teitä riskiryhmäläisiä.

 Sen takia tuntuu vähän ikävältä kuulla, kun mummot ja papat pitää edelleen torikokouksia riskeistä huolimatta (suojellaanko teitä turhaan?) ja nuoret haluaa elää normaalia elämää ”koska emmä pysty olee vaan kotona”.

Eikö nämä ole kaikkien yhteiset talkoot?

Keskustelin myös toisen ystäväni Iidan matkassa blogin Iidan kanssa puhelimessa, että tämä on vasta alkua, tilanne tulee tästä pahentumaan.
Nyt kannattaisi siihen siis suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Iida on eri asemassa kuin minä, sillä hän kerkesi aloittaa keväällä varhaiskasvatuksen opettajan työt. Itse olen palaamassa töihin vasta syksyllä (onneksi). Silti sanoin Iidalle, että olen jopa vähän kateellinen, kun hän saa niin paljon sosiaalisia kontakteja pakostikin työn kautta, kun taas minä olen yksin kotona.

Enhän OIKEASTI ole kateellinen, sillä olen vallan onnellinen että saan juuri nyt olla lasten kanssa kotona, eikä minulla ole läheskään samanlaista vaaraa sairastua tai tartuttaa muita, kuin hänellä. Mutta ajatuksena kutkuttava, että voi elää sitä työyhteisön arkea, ja olla ammatillisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, eikä olla yksin eristyksissä kotona.





Mami Go Go blogi on ollut alusta asti hyvin ajan tasalla tilanteesta. Hän otti tilanteen vakavasti jo ennen määräyksiä. Myös Valeäiti julkaisi nyt hyvän postauksen aiheeseen liittyen, ja kertoi Karanteenikaverista.
Minulle ihan uusi käsite, mutta loi sellaisen ”ahaa” elämyksen. 

Olen kieltänyt lasten kavereiden pääsyn meille (kyllä, yhä edelleen ovikello soi), ja olen miettinyt sitä, missä menee raja ja ketä saa nähdä.

Ulkona? Sisällä? Sukulaiset tai parhaat kaverit? 
Alle 10 hengen porukka vai ei ollenkaan?






Karanteenikaveri toi vähän uutta näkökulmaa tähän hommaan. 

En ole käynyt ollenkaan kaupassa tai missään ”ihmisten ilmoilla” jos ei nyt lenkkipolkuja lasketa.
Mies on käynyt yksin autolla hoitamassa kauppareissut.

Tuntuu kuitenkin rankalta ajatukselta olla IHAN KOKONAAN eristyksissä, vielä ties kuinka monta kuukautta. Ehkä Karanteenikaveri on tähän yksi vaihtoehto?

Karanteenikaveri on kaveri, joka tapaa vain sinua ja sinä vain häntä. Muut kontaktit on minimoitu.  Näin olette kuin samaa ”karanteeni perhettä”. 

Toki edelleen on huolehdittava hygieniasta ja turvaväleistä.

Samaisen ystäväni kanssa, jonka kanssa puhuin puhelimessa tänään, puhuttiin myös Karanteenikavereina olosta. 

Hän on myös hoitovapaalla kotona pienen tyttärensä kanssa, ja normaalisti näemme usein. Nyt emme ole nähneet lainkaan.

Sovittiin, että myöhemmin mietimme tätä karanteenikaveri asetelmaa tarkemmin, ja jos ei nyt kyläilemään ruveta, niin ainakin metsäretkelle voisimme lähteä yhdessä.

Ah, metsä. Nyt ehkä arvokkaampi kuin koskaan.






Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa

-Sasa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa