Kaupallinen
yhteistyö Solgar kanssa
Valoa
tunnelin päässä.
Pikkulapsiperheessä vipinää riittää, ja kun siihen lisättiin muutto uudelle alueelle ja miehen vuorotyö, oli soppa valmis.
Uupumus ja liika stressi kannattaa ottaa vakavasti, ja reagoida siihen tarpeeksi ajoissa. Olen nähnyt läheltä, ja kuullut monelta, mitä voi tapahtua, jos jatkaa vain samalla tyylillä eteenpäin välittämättä hälytysmerkeistä.
Kaikki stressi ei ole pahasta, vaan voidaan puhua myös positiivisesta stressistä. Positiivinen stressi kestää lyhyen aikaa, ja se auttaa suoriutumaan paremmin esimerkiksi tärkeästä työtehtävästä. Kun stressi on ohi, siitä myös palautuu nopeasti ja stressin oireet katoavat.
Krooninen stressi, paha stressi
Krooninen stressi taas aiheuttaa uupumusta ja jopa masennusta. Se jatkuu pitkään, ja siitä palautuminen vie aikaa.
Oletko ahdistunut? Itkuinen? Saatko sydämen tykytyksiä? Ajatus harhailee, muisti pätkii, on vaikea keskittyä?
Näitä oireita minulla oli, mutta onneksi osasin tällä kertaa heti painaa jarrua, ennen kuin oli liian myöhäistä.
”Aikanaan valvoin
esikoisen kanssa niin paljon, että lopulta en enää nukahtanut heräilyjen
välissä. Kun vauva nukkui, minä valvoin. Olin niin uupunut, että aloin päivisin näkemään hallusinaatioita
silkasta väsymyksestä.”
Eikö kuulosta pelottavalta? Sitä se totisesti olikin.
En voinut enää ajaa autoa, sillä muutaman kerran kävi niin, että kesken ajon en yhtäkkiä enää tiennytkään missä kaista kulkee.
Näin ympäristön ihan erilaisena mitä se todellisuudessa oli.
Jossain alitajunnassa kuitenkin ymmärsin missä olin, ja tajusin että se, mitä näen, ei pidä paikkaansa.
Oli todella pelottavaa parkkeerata auto tienviereen pieni lapsi takapenkillä, kun en voinut olla varma, parkkeerasinko turvallisesti. Se oli ihan hirveää!
En edes tiennyt että noin voi käydä (muutakuin leffoissa) mutta niin vain kävi!
Tässä yhteiskunnassa, jossa ihannoidaan suorittamista, voi olla vaikea pysähtyä ajoissa.
Saattaa jopa tuntua itsestä mahtavalta viedä oma kestävyytensä äärirajoille, ja sen ylikin, ja silti selviytyä.
Jossain vaiheessa kuitenkin jokaisen ihmisen raja tulee vastaan. Ja silloin hinta on huomattavasti suurempi, kuin mitä se olisi ollut silloin, kun olisi osattu luopua jostain ajoissa.
Sain Solgarilta yhteistyöehdotuksen siis juuri sopivaan aikaan, sillä alkoi tuntua, ettei omat paukut enää riittäneet.
Solgar valmistaa korkealaatuisia ja toimivia ravintolisiä.
Olen käyttänyt näitä tuotteita jo nuorempana, silloin kun urheilin aktiivisesti.
Muistan silloin tiedustelleeni muilta tutuilta fitness -ja kehonrakennusporukoissa, mitkä lisäravinteet ja vitamiinit olisivat laadukkaita. Näitä silloin minulle suositeltiin, ja sitä ne oman kokemukseni mukaan ovatkin.
Markkinoilla kun on jos jonkinlaista purnukkaa, on kuluttajan joskus vaikea valita mitä ylipäätään tarvitsee, saati täyttääkö tuote sitten loppujen lopuksi vaatimuksia.
Toimivuuden lisäksi annan Solgarille plussaa kivoista tuotepakkauksista. Purkit ovat lasia, joissa on metalliset kierrekorkit.
Erityistä kiitosta voin antaa myös kotisivuista.
Tuotteet on jaoteltu selviin tuoteryhmiin kuvien kera.
Jaksaminen ja energia, kauneus, luusto, nivelet ja lihakset, vastustuskyky, stressi ja uni, ja vatsa ja suolisto.
Haluttua kategoriaa klikkaamalla avautuu näihin tarpeisiin sopivat tuotteet, ja kunkin tuotteen kohdalla on kerrottu helppolukuisesti kyseisen tuotteen tärkeimmät ominaisuudet.
Osana kokonaisvaltaista hyvinvointia ja palautumista lisäravinteita ja vitamiineja voi ja kannattaakin käyttää.
Tärkeintä on, että nukut hyvin ja saat riittävän paljon unta. Liikut, ja syöt terveellisesti ja puhtaasti.
Kun aloin olla itkuinen ja muisti ei enää toiminut, totesin, että jotain täytyy tehdä
Minä aloin olla itkuinen, en muistanut puoliakaan sovituista asioista (sähköposti ja kalenteri olivat kovalla käytöllä), ja nukuin todella huonosti.
Siinä vaiheessa, kun muistikin alkoi pettää, totesin että jotain oli tehtävä.
Muutostilanteessa on tärkeää rauhoittaa yöt ja saada tarpeeksi pitkät unet. Se voi olla vaikeaa varsinkin, jos uupumus on jo kroonistunut.
Itse aloin mennä aiemmin nukkumaan, lisäsin vedenjuontia ja liikuntaa. Listasin kaikki tehtävät jotka oli hoidettava ja aikataulutin ne selkeästi.
Jos oli jotain mikä ei ollut juuri sillä hetkellä pakollista, jätin sen tekemättä.
Delegoin asiat joita minun ei ollut itseni pakko hoitaa. Pyysin mm. miestäni hoitamaan mattojen pesetyksen ja muuttolaatikoiden hankkimisen.
Aloin samaan aikaan myös käyttämään Solgarin valmisteita B-Complex ”50”, Digestive Enzymes ja Ester-C ® Plus 500 mg.
En siis tehnyt mitään radikaaleja muutoksia, mutta ns. käänsin nokan oikeaan suuntaan.
B-Complex on vahva B-vitamiiniyhdistelmä, joka tukee energiantuotantoa ja jaksamista. Se auttaa vähentämään stressiä ja uupumusta.
Digestive enzymesin otin suoliston ja ruoansulatuksen tueksi. Se auttaa pilkkomaan proteiineja, hiilihydraatteja, tärkkelyksiä ja rasvoja, ja tukee suolistoa ja ravinteiden imeytymistä ruuasta.
Ester-C ® Plus tukee vastustuskykyä ja on sekä hellävarainen, että tehokkaasti imeytyvä C-vitamiinivalmiste.
Olin itseasiassa yllättynyt kuinka nopeasti vointini parani. Parissa viikossa tuli jo iso muutos.
Isoin yllätys oli, että painoni alkoi tippua melkoisen hyvää vauhtia! Kuukauden aikana minulta on lähtenyt kilo viikossa.
Toki osa on nesteitä, mutta siitä huolimatta hyvä tahti. Vointi on nyt hyvä.
Onko sinulla jotain näistä stressin ja uupumisen oireista?
-Ärtyneisyys
-Uni ja nukahtamisvaikeudet
-Väsymys
-Päänsärky
-Muistiongelmat
-Keskittymisvaikeudet
-Selkäkivut
Jos kärsit yhdestä tai useammasta näistä oireista, on hyvä pysähtyä miettimään, suoritatko liikaa?
Voisitko vähentää tai luopua jostain? Voitko siirtää jotkin tehtävät muiden tehtäväksi?
Luovu jostain
Luopumista. Sitä se usein on. Luopua joistain työtehtävistä, luopua kodin siisteydestä, luopua sovituista tapaamisista..
En tarkoita, että koko työurasta ja elämästä pitäisi luopua. Tai että kodin pitäisi näyttää kaatopaikalta.
Mutta jostain pitää luopua, että kehosi ja mielesi taas jaksaa. Ne voi olla ihan pieniäkin asioita, monesta pienestä asiasta kertyy lopulta iso taakka.
Haluan sanoa sinulle, jarruta. Hidasta. Hengitä. Kukaan ei tule taputtamaan sinua olkapäälle kun olet romahtanut, että hienoa työtä, näin tämän pitikin mennä.
Sinua tarvitaan omana itsenäsi työyhteisössä, kotona, puolisona, äitinä ja isänä. Ystävänä, sinuna.
-Sasa
Mahtava kirjoitus tärkeästä ja vaikeasta aiheesta! Koskettaa varmasti ihan meitä jokaista jossain vaiheessa elämää! Itse olen joutunut kokemaan kroonistuneen uupumuksen ja sen myötä sairastumisen, joten alleviivan mainitsemasi merkit ja ennenkaikkea niiden huomioimisen ja kuuntelemisen. Kiitos Sasa hienosta tekstistä ja meidän kanssaihmisten herättelemisestä!
VastaaPoistaHeippa! Kiitos kommentista ja kiva että tykkäsit postauksesta. Aurinkoisia päiviä sinulle <3
PoistaSe mikä joissain tämäntyyppisissä kirjoituksissa ärsyttää on, että samalla on hienoja kuvia siisteistä kodeista. Kun ihminen on tosi uupunut, hän ei kiillota kotiaan putipuhtaan valkoiseksi! Samat pyykit lojuvat kasoissaan päivästä toiseen, kaikki tipahtaa juuri siihen, mihin sattuu jne. Tästä yhtälöstä pitäisi mielestäni kirjoittaa enemmän. Eli miltä koti oikeasti näyttää, kun ihminen vetelee uupumuksen rajoilla!
VastaaPoistaHei, kiitos kommentista ja tästä näkökulmasta! Ihan totta, kun jaksaminen on tarpeeksi kärsinyt, niin varmasti yksi tai useampi osa-alue elämänhallinnasta rakoilee.
VastaaPoistaTämä kirjoitus oli kuitenkin pääosin omasta näkökulmasta ja tämän hetkisestä tilanteestani, ja minulla uupumus ei päässyt kroonistumaan. Vaikka olo oli todella kurja, niin nyt vointi on jo normaali.
Lisäksi silloin kun olin todella väsynyt valvovan vauvan kanssa (niin väsynyt että menetin hetkittäin todellisuudentajun) oli meidän koti todella siisti.
Olen aina purkanut stressiä ja huonoa oloa siivoamiseen. Niinkin voi siis olla :)
Todella tärkeä ja osuva teksti:) itsellä kävi kyllä ihan samanlailla uupumus ja lievä raskauden jälkeinen masennus vei kyllä muistin ja yö unet. Poika nukkui ja minä valvoin! Ei vaan niin yli väsyneenä enää uni tullutkaan. Päivät pysyin hereillä juuri siivoomisella, pyykkäämisellä ja vaunulenkkejen avulla. Tai " pää pysy jotenkin hereillä" eikä se uni olis tullut vaikka olis 3h sohvalla maannut sinä pahana aikana... vauva aikana asunto kiilsi vauva oli tyytyväinen ja äitillä silmä pussit polvissa�� poika oli 10kk kun lääkäri määräsi nukahtamiseen lopulta lääkettä. Siitä kaks viikkoa palasin töihin kahdeksi päiväksi viikosta "lepäämään" .. aikamoisessa usvassa meni kyllä se pieni vauva aika. Mutta nyt hymyilyttää katsoa vauva kuvia ja videoita missä koti vimpan pääll3 kun suorittaja painanu usvassa menemään. Onneks osas hakea apua Totaali uupumiseen ja siitä ohi päästy. Tän tekstin pitäis lukea kaikki raskaana olevat että tietäis vauvan tultua mistä kyse jos tälläisiä oireita tulis! Ihanaa kevään odotusta♡
VastaaPoista