Vuosi 2019 - Matka valokuvaajaksi ja bloggaajaksi

Näin vuoden lopussa aloin miettiä, että eihän tänä vuonna ole tapahtunut oikein mitään.

Ei mitään isoa, lähinnä tasaista elämää. 

Kenelläkään perheestämme ei ole alkanut koulu, uusi työ, emme ole muuttaneet, kukaan läheinen ei ole menehtynyt tai sairastunut vakavasti.

Minulla oli pitkään, oikeastaan nuoruudestani saakka vuosia, että aina tapahtui jotain suurta, harmillisen usein jotain ikävää. 

Vasta nyt aikuisiällä olen päässyt nauttimaan tästä ”tasaisen tappavasta” arjesta.

Jonkun mielestä tylsää, mutta uskokaa pois, jos on kokenut väkivaltaa, läheisen kuolemia ja muita isoja elämänmuutoksia, tällainen TAVALLINEN ARKI on ihan luksusta. 

Meillä on kaikki hyvin.

2018 suurimmat muutokset 

Vuoden 2018 isoimmat muutokset olivat kun perheeseemme syntyi Lilja ja molemmat vanhemmat koiramme menehtyivät.  

Toinen vakavaan sairauteen ja toinen traumaan. Samana vuonna meille tuli toisen noista koirista lapsen lapsi, joka elelee meillä yhä pienen Alma koiramme kaverina. Vanhoja koiria, Keenaa ja Iiristä, on edelleen hirmuinen ikävä.

No mitäs sitten vuonna 2019?

Kuten kerroin, arki on ollut tasaista ja varmaa, olemme onnellisia, terveitä, talous on ollut vakaa siitä huolimatta, että hoidan kotona Liljaa.

Ehdottomasti isoin muutos itselleni tänä vuonna on aktiivinen ja tavoitteellinen somen käyttö ja blogin avaus.

Mainitsemisen arvoista on myös 3 viikon reissu Torreviejaan Espanjaan isovanhempia tapaamaan.  

He ovat niin hurjan rakkaita ja tärkeitä meille. Matka oli aivan mahtava ja sieltä jäi hurjasti kokemuksia ja muistoja joita vaalia.

Kirjoitin koko ajalta matkapäiväkirjaa, jota pääset lukemaan täältä blogistani.

Ajatella, olen oikeasti ollut bloggaaja vasta alle vuoden! Aika tuntuu kuitenkin nyt ikuisuudelta, paljon pidemmältä.

Valokuvaaja ja bloggaaja

Kerron teille nyt vähän haasteistani ja matkastani valokuvaajaksi ja bloggaajaksi.

Instablogin aloitin aika lailla tasan vuosi sitten, suunnilleen joulukuussa 2018.

Ajatus taisi herätä kasvaneesta kiinnostuksesta valokuvaukseen ja sisustamiseen. 

 

Ensimmäisen kamerani sain jo ollessani noin 8 vuotias. Se oli vaaleanpunainen Spice girls (kyllä, olin Spice girls fani, roolimallini oli Mel C) polaroid kamera. 

Polararoid kamera kehittää kuvaamasi kuvan välittömästi. 

Filmiaikaan se oli tosi kiva, ei tarvinnut käydä erikseen teetättämässä ja odottamassa kuvia. 

Seuraavan kamerani oli pieni, oranssi filmikamera. Sillä kameralla olen ikuistanut joitain nuoruuteni hetkiä. Noita valokuvia minulla on yhä tallella, ja säilytän niitä muistojen laatikossa.

Kiinnostus kuvaukseen on kasvanut ja kehittynyt ajan saatossa 

Kiinnostus kuvaukseen on aina kulkenut mukanani. 

Vuosien tauon jälkeen, noin 10 vuotta sitten, ostin ensimmäisen pokkarikamerani.  

Innostuin sillä uudestaan kuvaamisesta. 

Jonkin aikaa sen jälkeen ostin ensimmäisen järkkärini, Canon EOS 1000D. Siinä oli joku kittilinssi.
Myöhemmin ostin siihen Tamronin zoomin. Kuvailin sillä aika paljon, mutta en koskaan opetellut säätöjä. Noilta ajoilta on säästössä ihania kuvia lapsista ja koirista, onneksi, koska silloin ei vielä nykypäivän laadukkaita puhelimia ollut.

Kännykkäkameran aika 

Tämän jälkeen alkoi vihdoin kännykkäkamerat olemaan siedettävällä tasolla, ja järkkäri jäi kaappiin joskus vuonna 2015. 

2015-2018 kuvasin pääasiassa kännykällä.

2018 marraskuussa ostin uuden puhelimen, Huawei P 20 Pron, jossa oli sen ajan yksi parhaimpia kännykkäkameroita, ja kipinä kuvaamiseen syttyi taas.
Samoihin aikoihin olin hankkinut pokkarikameran, joka oli saanut hyvät arvostelut. 

Pokkaritkin olivat kehittyneet valovuoden päähän vuosien takaisesta. Pokkarin ostin halusta käyttää kameraa, mutta kuitenkin säilyttäen kameran pienen koon.

Vuosi 2019 

Vuosi vaihtui tähän vuoteen, 2019. Tuolla pokkarikameralla opetelin ensimmäistä kertaa kameran manuaaliset säädöt.

Intoa puhkuen matkustin bussilla Helsingin Kallioon valokuvauskurssille Alejandro Lorenzon oppiin.

Kurssilla oli aivan mahtava fiilis. 

Lähdin silloin ensimmäisiä kertoja kotoa sovitusti niin, että Lilja jäi isänsä kanssa. 

Tämä oli ihan minun oma juttuni! 

Tähän aikaan instagram oli jo mukana menossa, ja halu kehittyä ja päästä enemmän sisälle instagram bloggaamiseen oli kova. Valokuvauskurssin aikaan olin myös avannut blogini.

Lisään tähän alle muutamia kuvia instasta siltä ajalta, kun aloitin instabloggaamisen, eli vuoden 2019 vaihteesta, ja muutaman uusimman kuvan 2019 lopusta.

Ja tässä tuoreampia kuvia:

Blogin aloitus

Blogini avasin huhtikuussa. Huhti- kesäkuussa postauksia oli kuukaudessa vain 1-3.

Aikaa meni aika paljon sivujen ulkoasun muokkaamiseen, ja ylipäätään sen ymmärtämiseen miten tämä kaikki toimii.

Samalla aikaa meni myös Instagramin algoritmin opettelemiseen ja ymmärtämiseen sekä sisällön tuottamiseen.
Onneksi en ollut, enkä ole vieläkään yksin asian kanssa, vaan meitä on aivan ihana saman henkinen someporukka. Olen kiitollinen että saan kysyä apua aina kun siltä tuntuu. Jaamme myös muut ilot ja surut keskenämme. 

Vieläkin on paljon opittavaa!

Alukesästä 2019 ostin uuden järkkärikameran, Canon EOS M50, jota käytän yhä. 

Tämän kameran hankin koska halusin järjestelmäkameran kuvausmahdollisuudet, mutta edelleen säilyttäen melko pienen ja kevyen koon. 

Kameran koko oli nimittäin alkujaan yksi syy siihen, miksi kuvaus jäi. 

Isoa ja painavaa kameraa saattaa olla hankala kuljettaa aina mukana. 

M50 kameran mukana tuli kittilinssi, jolla pääsin kyllä hyvin alkuun. Nopeasti kuvaustaitojeni kehittyessä ja vaatimustason noustessa, huomasin ettei sen f.3.5 valovoima ja ominaisuudet riittäneet tarpeisiini, ja hankin valokuvaajaystävältäni Canonin 50mm f1.4 objektiivin. Siihen olen ollut tyytyväinen ja sillä olenkin kuvannut näihin päiviin asti. 

Nyt olen päivittänyt kalustoa myös Sigman art sarjan 35mm f1.4 objektiivilla. Voin vain suositella.

Sanat SEO, algoritmi, ja laskeutumissivu olivat aivan vieraita sanoja minulle. 

Aloitin kaiken aivan tyhjältä pöydältä, mitään osaamista tai taitoa ei ollut. Hepreaa oli alkuun myös kameran asetukset ISO, aukko, ja valotusaika. Saatika näiden toimiminen yhdessä.

Elokuussa aloitin aktiivisemman bloggaamisen, joka tarkoittaa, että varsinaista aktiivista blogiuraa on juuri nyt takana vasta 4kk!

Soimaan välillä itseäni siitä, etten ole kehittynyt tarpeeksi tai tarpeeksi nopeasti, mutta nyt ymmärrän, että tässä ajassa ja samalla pientä lasta ja arkea hoitaen, se on aivan normaalia.

Somen kautta ystäviä

Somen kautta olen tutustunut myös todella moneen aivan ihanaan ihmiseen. Joitain heistä en ole koskaan tavannut livenä.

Yhdestä sain ihanan ja rakkaan ystävän itselleni, ja hänen suloisesta pojastaan kaverin Liljalle.

Kiitos Iida, että olet ystäväni!
Iidan kanssa ollaan jaettu samankaltainen menneisyys, yksinhuoltajuus, ja some elämä. On tosi virkistävää, että jonkun kanssa pystyy siitäkin puhumaan niin, että toinen ymmärtää ja on kiinnostunut.
Ja toki meitä yhdistää myös saman ikäiset lapset. 

Lilja ja Eemi

Olen myös viettänyt todella paljon aikaa ja ihania hetkiä perheeni kanssa. 

Toiselle rakkaalle ystävälleni Roosalle olen saanut purnata arjesta, lapsista ja miehistä. Yritämme usein tehdä yhdessä ruokaa kun tapaamme.

Yksi hauskimmista muistoista onkin, kun kerta toisensa jälkeen tehdessämme ruokaa, aloitamme samat lauseet varmaan 20 kertaa uudestaan. 

Molemmat on valvoneet pienten lasten kanssa ja aivot ei toimi ihan täysillä. Koko ajan tulee jotain keskeytystä, kun pienet tarvitsevat äitejään. Puolen tunnin päästä kun yhä yrität kertoa samaa tarinaa, alkaa jo naurattaa.

Kiitos yhteistyökumppaneille

Kuluneen vuoden yhteistyökumppaneista haluan erityisesti nostaa esille ja kiittää Kaivokukka Kamppia ja Kaivokukka Triplaa. Loppuvuodesta tein postaussarjan jossa esittelin kattauksia ja kauden kukkia. Kaivokukan henkilökunnan kanssa on ollut aivan mahtavaa tehdä yhteistyötä, ja rakkaudella ja ammattitaidolla he ovat valmistaneet kimput ja asetelmat.

Kiitän myös kaikkia asiakkaita ja ystäviä, kun olette luottaneet minuun ja taitoihini, vaikka matka on vasta alussa! 

Vuodelle 2020 on jo muutama tilaus tulossa, joista kaikista olen aivan hurjan iloinen ja kiitollinen.

Kiitos myös aivan erityisesti teille lukijoille 🖤
Ilman teitä en ylipäänsä tekisi tätä hommaa. 

Bloggaamisen vaikeus yllätti 

Tiesin että blogin ylläpitämiseen menee aikaa, mutta en ymmärtänyt kuinka kokonaisvaltaista ja aikaa vievää se todellisuudessa on.  Siis todellakin voi sanoa, että käy ihan työstä. 

Toisinaan on käynyt mielessä sekä blogin että instan lopettaminen, kun on panostanut ja käyttänyt aikaa jonkin julkaisun tekemiseen, ja sitten se ei saakaan ollenkaan tuulta alleen. Silloin tuntuu, että kaikki työ on ollut turhaa, ja miettii miksi tätä edes tekee.

En ollenkaan ihmettele että blogeja tulee ja menee.
Aloitus on periaatteessa helppoa. Et tarvitse kuin tietokoneen, jonkin alustan jolle kirjoittaa blogia, ja kameran.
Käytännössä se onkin sitten ihan toinen juttu, varsinkin jos haluat lukijakuntaa ja tuloja blogin kautta.

Miksi sitten jaksan jatkaa?  

Oikeasti nautin tästä.

Siitä, että saan kirjoittaa ajatuksiani ja mielipiteitäni ylös, kenties olla hyödyksi ja iloksi jollekin muulle. 

Valokuvaaminen on toinen asia, rakastan sitä. Rakastan kuvata hetkiä ja kauniita asioita, juuri niin, niin kuin minä näen ne. 

Kuvaan lapset ja ihmiset omana itsenään, omissa puuhissaan. Persoonaa ja kauneutta korostaen. Yritän ikuistaa hetken tunnelman.

Jos minulla ei olisi näin suurta halua oppia ja kehittyä, ja sisua jatkaa eteenpäin siitä mistä olen aloittanut, olisin jo lopettanut.

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2020

Tavoitteet vuodelle 2020 koskeekin nimenomaan bloggaamista ja valokuvaamista. Aion saada blogini kasvamaan ja kehittymään. Loppuvuodesta 2019 olen kuvannut sekä yhteistyökumppanien tuotteita, omaa arkea ja perhettä, että myös muutaman lapsikuvauksen.

Tulevalle vuodelle toivon lisää ammattimaisuutta, kokemusta, ja töitä somen sekä valokuvauksen kautta. Haluan kehittyä valokuvaajana ja sisällöntuottajana, tuottaa laadukasta sisältöä lukijoille.
Myös päätyöni päiväkodissa odottaa.

Koti Pasilassa

Olemme asuneet Pasilassa vuodesta 2014, siitä saakka, kun koin ison elämänmuutoksen ja muutin poikien kanssa yksin Helsinkiin. Elias oli tuolloin vasta 1 vuotias. Vähän pienempi, kuin meidän vaippapylly Lilja on nyt. 

Täältä on ihan kauheasti muistoja, oltiin vahva yksikkö poikien kanssa. 

Tutustuin uudestaan itseeni ja uuteen kaupunkiin. Myöhemmin tiimin liittyi mieheni Sami, ja saatiin täällä yhdessä tyttäremme Lilja.

Lue: Miten helvetissä selvisin noista vuosista

Niin ihana kuin kotimme onkin, niin se alkaa käymään pieneksi. Pasilasta emme ole yrityksistä huolimatta, löytäneet vähintään neliötä, saatikka kohtuuhintaista sellaista.

Olin matkalla Eliaksen eskarin joulujuhlaan, kun puhelimeeni kilahti sähköposti. En ollut uskoa silmiäni, kun saimme asuntotarjouksen nykyistä 20 neliötä isompaan ja edullisempaan asuntoon. Asuinalue vaan on täysin ”väärä”. Olisimme kovasti halunneet jäädä Pasilaan tai muualle keskiseen Helsinkiin. 

Nyt matkamme käy kohti itää. 

Hyvänä puolena on rauhallinen, kehittyvä asuinalue. Ihan vieressä on meri, koulu ja päiväkoti. 

Matka keskustaan ja muualle on pitkä, Pasilassa olemme tottuneet pääsemään kaikkialle nopeasti ja helposti.

Kassun jatkaa kuitenkin kouluaan yhä Kalliossa. Varsinkaan erityislapsen kanssa  koulun ja ympäristön vaihto ei käy ihan niin helposti. 

Kaikesta haikeudesta ja jännityksestä huolimatta olen innoissani, että päästään muuttamaan uuteen kotiin! Ei se auta jäädä murehtimaan, pitää keskittyä positiivisiin puoliin, ja ottaa vastaan mitä vuosi tuo. 

Kiitollinen tästä kaikesta, mitä olen oppinut ja oivaltanut vuonna 2019.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa vuoteen 2020.

Haluaisin kuulla, mikä oli sun kohokohta, tai muuten merkityksellinen asia tänä vuonna?

Aivan ihanaa loppuvuotta 2019, ja onnellista ja menestyksekästä uuttavuotta 2020!

-Sasa