Blogeissa on kiertänyt tällainen lista, joissa kerrotaan omista mieltymyksistä ja tottumuksista joulun suhteen. Iidan matkassa Iida tätä listaa oli vähän muokannut, ja nappasin muokatun version itselleni.
Tätä olikin yllättävän hauska tehdä!
Tätä olikin yllättävän hauska tehdä!
- Lempi joululaulu?
Niitä on monia, lapsuudesta mieleenpainuvin laulu on
Varpunen jouluaamuna. Se on äidille tärkeä kappale. Tämän vuoden hitti on ollut
Antti Tuiskun Mikko vaan paketoi. Siis niin hauska biisi!
- Suosikki jouluelokuva?
- Suosikki jouluherkku?
No, rakastan
sekä ruokaa että makeita herkkuja, joten en osaa sanoa yhtä ainoaa
jouluherkkua. Jos nyt joku pitäisi valita, niin sanon erilaiset kalat. Toki
olen myös suklaaholisti, mutta sitä menee kyllä ympäri vuoden.
- Missä vietät joulun tänä vuonna?
Tänä jouluna
olemme ensimmäistä (ja viimeistä kertaa tässä asunnossa) kertaa omassa kodissa!
Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan olevani joulua omassa kodissa, vaan
joulu on aina vietetty jommankumman vanhempani luona. Tänä jouluna päätettiin
olla meillä. Isän perheellä on ollut pitkä ja stressaava vuosi, joten on ihan
paikallaan, että tänä vuonna minä otan emännöinti vastuun. ja se tuntuukin ihan
kivalta. Lapsia meillä on kuitenkin jo kolme, lisäksi meille tulee siskoni,
isäni, hänen avovaimonsa ja pieni tyttärensä.
- Oikea vai muovinen joulukuusi?
Aivan ehdottomasti
aito! Meillä ei ikinä ole ollut muovikuusta. Kuusi ja sen tuoksu on iso tunnelmanluoja
jouluun.
- Mitä traditioita odotat eniten?
Joulusaunaa odotan,
mikä on hassua, sillä meillä ei ole ikinä ollut omaa saunaa, ja todellisuudessa
saunomaan on päästy harvoin. Viime joulu vietettiin aivan ihanassa vanhassa talossa,
jonka olimme vuokranneet Haminasta. Siellä oli vanhat lankkulattiat, kakluuni,
paljon tilaa ja sauna. Pihapiirissä oli
vanhat punaiset hirsimökit ja iso kerros lunta. Toinen mitä ehdottomasti eniten
odotan, on jouluruoka ja sen jälkeen pakettien avaaminen.
- Milloin avaatte lahjat?
Perinteeksi
on jäänyt kotikotoa, että lahjat avataan illalla, joskus jouluruoan jälkeen. Omat
lapset saavat avata yhdet pienemmät lahjat heti aamusta. Niin on helpompi jaksaa
odottaa iltaan. Jouluruoan jälkeen avataan lahjat, ja sen jälkeen siirrytään jälkiruoalle.
- Kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?
Molemmat! Valehtelisin,
jos sanoisin että on ihan sama, saanko yhtäkään lahjaa. Mutta mitään turhaa en kaipaa,
joku oikeasti tarpeellinen, kauan haaveiltu tai käyttöön menevä on kiva saada.
Olikohan se viime vuosi, kun sain uudet kuulokkeet musiikin kuunteluun ja pullon
viiniä. Ne olivat tosi kivat lahjat. Tänä vuonna sain (jo) mieheltäni kierrätetyn
Ton 14 tuolin. Sen rottinkiosa on rikki, mutta korjautan sen. Ei haittaa yhtään,
vaikka en saanut sitä uutena, itseasiassa parempi näin! Tykkään tosi paljon antaa
lahjoja ja ilahduttaa. Mietin aina lahjan saajaa, ja paketoin lahjat kauniisti.
- Millainen paketoija olet?
Niin kuin tuossa
edellä jo kerroin, tykkään paketoida lahjat huolellisesti ja kauniisti. Paketoin
yleensä illalla, kuunnellen musiikkia ja juoden viiniä.
- Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
Ei ole mitään
perinteistä joulupaitaa, en osaisi ikinä kuvitella itseäni johonkin
vihreänpunaiseen poropaitaan :D Yleensä minulla on aina mekko, joskus nuorempana
on ollut housut ja joku siisti paita.
- Ihanin joulumuisto lapsuudesta?
Äidin tekemä
joulupesä. Ehdottomasti. Asuimme kaksi kerroksisessa kerrostaloasunnossa, jonka
portaiden alus tyhjennettiin ja siivottiin jouluksi. Se muuttui tunnelmalliseksi
ja ihanaksi sopukaksi, jossa lapset pystyivät uppoutumaan joulun tunnelmaan. Se
on asia, jonka haluaisin tehdä omillekin lapsille, jos meillä vain olisi
sellainen paikka mihin sen voisi toteuttaa.
- Oudoimmat lahjat, joita olet saanut?
Olen joskus
nuorena saanut mm. punaiset stringit, joissa oli brodeerattu huulten kuva edessä.
Ne olivat jo silloin mielestäni aika kauheat. Mutta oudointa kuitenkin on, että
ne lojuivat vielä vuosikausia sen jälkeen kaapissani!
- Mitä perinteitä haluat siirtää lapsellesi?
Kiireettömyyden
ja yhdessäolon tunteen. Kiirettä ja stressiä ei varmaan pysty kokonaan joulusta
poistamaan, eikä ehkä tarvitsekaan. Omalla tavallaan se kertoo siitä, että
jotain isoa ja tärkeää on meneillään. Kuitenkaan en ole sellainen, että kodin
pitäisi olla vimpan päälle siivottu. Tehdään vähän tarkempi viikkosiivous, ja
se riittää. Mieluummin keskityn perheen kanssa yhdessä oloon, enkä halua
tartuttaa stressiä lapsiin. Uskon myös, että viesti siitä ettei lahjoja tarvitse
olla miljoona, on mennyt hyvin perille. Lapset saavat yleensä jonkin lahjan
mitä ovat kovasti toivoneet, jonkin tarpeellisen (esimerkiksi tänä vuonna lapaset),
ja jonkin hyödyllisen, kuten kirjan tai pelin. He ovat myös pienestä asti tottuneet
siihen että jotkut lahjat voivat olla kierrätettyjä.
- Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
Olen! Lapsuuden
kodissa tehtiin joka vuosi. Aikuisena olen tehnyt ehkä muutaman kerran.
- Suosikkipuuhasi joululomalla?
Ehdottomasti
rento yhdessä olo. Joululeffojen katselu ja vilttiin kääriytyminen. Ja tietysti
syöminen! Jos säät sallii, niin pulkkamäki lasten kanssa.
- On jouluaatto, mitä kupissasi on?
Aamulla kahvia,
päivällä glögiä tai punaviiniä. Vahvoista terästetyistä glögeistä en välitä.
- Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
Äitini. Hän
on sen ansainnut ja hän sitä eniten tarvitsee.
- Mitkä värit tekevät joulusi?
Tänä vuonna
meillä on murrettuja sävyjä, luonnonvalkoista, tummanvihreää ja ruosteenpunaista.
Vihreä on ehkä lempivärini jouluna. En ikinä ole välittänyt perinteisestä
kirkkaasta joulunpunaisesta.
- Mistä jouluperinteestä et pidä tai minkä skippaat?
Meillä ei
ole sellaista perinnettä jonka skippaisin, kaikki on ihania ja kovasti
odotettuja!
- Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?
En ole
koskaan viettänyt joulua muualla kuin Suomessa, mutta appivanhempani ovat
pyydelleet meitä Espanjaan.
- On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
Ainakin kalaa,
varmasti montaa eri sorttia. Lanttulaatikkoa on aina. Kinkkua ja/tai sisäfileetä.
- Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
Aivan
ehdottomasti valkoiset, mahdollisimman vähän kellertävät, eikä missään nimessä
välkkyvät.
- Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?
Kyllä se
taitaa aatto olla, kun siihen kaikki valmistelu huipentuu. Mutta ehdottomasti
joulupäivä on myös tärkeä ja ihana, siitä minulla on mielikuva, kun on
valoisaa, ihana tunnelma, ja kaikki makoillaan sohvalla. Oikeasti tämä
mielikuva ei ihan pidä paikkaansa, useinkaan ei ole kovin valoisaa, varsinkaan
täällä etelässä, kun ei ole lunta. Lisäksi ei välttämättä istuta rennosti yhdessä
sohvalla, vaan autossa matkalla sukulaisiin. Mutta mielikuva on ainakin ihana!
:D
- Mikä joulussa on parasta?
No kaikki.
Ihan eniten oma perhe ja yhdessäolo, hyvänä kakkosena ruoka.
Rauhallista joulunaikaa 🖤
-Sasa
Rauhallista joulunaikaa 🖤
-Sasa
Näitä oli kiva lukea! Taidan napata tämän myös omaan blogiini! Ihanaa joulua teidän perheelle! T. Sari / pikkuleijonatblogi
VastaaPoistaKiitos Sari, käyn lukemassa sun joulujutut 😍🌲
PoistaKiitos kivasta postauksesta! Nappasin idean myös omaan blogiini.
VastaaPoista