Päivä 4
Lilja oli tosi väsynyt, hän nukkui kahdet päikkärit.
Joten mekin vietettiin päivää kämpillä Netflixiä katsellen.
Satuttiin Nooran kanssa katsomaan samaa sarjaa, Lukkojen takana, ja meillä oli vielä täsmälleen sama jakso kesken.
Muutettiin tosiaan uuteen asuntoon, ja tässä on siitä muutamia kuvia.
Illalla kun Lilja oli vihdoin herännyt toisilta päiväuniltaan, lähdettiin kävelemään kohti rantaa ja Harrysiin syömään.
Illalla otin kuvat kännykällä, oli vaihteeksi ihan kivakin kulkea ilman kameraa.
Käveltiin Kauppakadulla ja piipahdettiin pikaisesti Tivolissa.
Sami lähti viemään lapsia nukkumaan.
Me lähdettiin siskon kanssa vielä rantaan iltakävelylle ja mansikkamargaritoille!
Mä pelästyin siinä terassilla torakkaa niin, että ei varmaan jäänyt kellekään epäselväksi.
Nauroin Nooran ilmeelle ja Noora nauroi sille näylle, kun juoksin torakkaa karkuun.
Yöllä käveltiin Nooran kanssa kujien läpi, ihasteltiin öisiä katuja ja rakennuksia, ja ihmeteltiin rakennuspolitiikkaa täällä.
On niin erikoisen näköistä, kun saattaa olla kortteli josta välistä on osa taloista purettu pois ja keskelle jätetty yksi pieni talo. Tai viereinen talo on kokonaan hylätty ja toinen, siinä kiinni oleva on ihan uuden uutukainen.
Katso myös: Matkapäiväkirjan kolmas päivä ja viides päivä
-Sasa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!