Päivä 3
Heippa!
Eilen vilautinkin Instagram stoorissa parvekkeen uutta näkymää.
Me muutettiin!
Miksikö?
![]() |
Näkymä kauppakeskuksen terassilta merelle päin |
Edellisen asunnon varustelu ei ollut ihan sitä mitä oltiin ajateltu, moni paikka oli rempallaan.
Luksusta ei lähdetty hakemaan, vaan edullista vuokra-asuntoa. Silti halutaan, että asunto on viihtyisä ja toimiva.
Ekassa asunnossa ei keretty olla kuin muutama yö.
Ensimmäinen yö oli, kun lennettiin Alicanteen ja matkustettiin tänne Torreviejaan, ja oltiin vasta puolen yön aikaan kämpillä.
Purettiin tarvittavat kamat ja käytiin nukkumaan.
Jo silloin huomasin asunnon oudon hajun, jota oli ilmeisesti hajusteilla yritetty peittää.
Täällä Espanjassa muutenkin hajusteiden käyttö ihan eri luokkaa kuin Suomessa:
Hajusteita käytetään paljon ja joka paikassa.
On hajustetut roskapussit, yleisten tilojen wc:t, kosmetiikka, wet wipesit, pesuaineet, kynttilät, no kaikki, mitä voi kuvitella vaan.
Myös kaikenlaiset huonetuoksut on suosittuja.
Siellä asunnollakin oli voimakas huonetuoksu, mutta silti tuoksun (hajun) alta pisti nenään kissan pissa.
Sanoin Samille siitä jo ekana iltana, mutta hän ei ollut siitä varma.
Seuraavien päivien aikana haju vain vahvistui (heivattiin huonetuoksu mäkeen jo ensimmäisenä iltana).
Lopulta Abuelan avustuksella saatiin toinen asunto.
Pääsisimme jo muutaman tunnin päästä katsomaan toista asuntoa joka sattui olemaan vapaana korttelin päässä.
Tässä välissä ulkoiltiin ja käytiin yhdessä kahvilla läheisessä katukahvilassa.
Oli niin ihana tunnelma istua ulkona lämpimässä, kuunnella ihmisten puheensorinaa ja seurata liikennettä.
Kiinnostuimme uudesta asunnosta, sillä sijainti on hyvä. Läheinen Kansojen puisto (pääset ensimmäisen päivän postauksesta näkemään alkuperäisen asuntomme ja kansojen puiston kuvia) on tosi viihtyisä ja lapsillekin mieluisa leikkipaikka, joten oli kiva, että se säilyisi lähipuistonamme.
Mentiin katsomaan uutta asuntoa.
Täällä oli sisällä asuntojen keskellä uima-allas alue.
Pojat olivat heti siitä innoissaan, sillä se oli auki.
Edellisessä asunnossa oli aivan ihana iso sisäpiha ja suuri uima-allas ulkona, mutta valitettavasti se oli jo kiinni sillä täällä on syksy, ja turistikausi alkaa olla jo ohi.
Uusi asunto oli myös neliöiltään suunnilleen sama, pieni kolmio, mutta HAJUTON (Kiitos, ei enää kissan pissaa), ja muutenkin varustukseltaan laadukkaampi.
Päätettiin siltä seisomalta vaihtaa asuntoa ja saatiin heti avaimet.
Vanhasta kämpästä pitää siirtää kaikki meidän henkilökohtaiset matkatavarat, ruoat, pesuaineet ja muut mitä oltiin sinne keritty ostaa.
Täytyy myös tehdä loppusiivous.
Vähän lisää työtä, mutta mieluummin asutaan viihtyisämmin viimeiset viikot.
Uudelta asunnolta pojat lähtivät Abuelan matkaan, ja minä, mies ja siskoni lähdettiin Ukin kyydillä läheiseen suureen kauppakeskukseen.
Käytiin siellä syömässä kunnon mättöateriat, oli kyllä hyvää ja oli kiva, että ruoka oli itse valmistettu tuoreista aineksista vaikka olikin ns. Pikaruokaa. Oli myös ihan rentouttavaa olla vain yhden lapsen kanssa liikenteessä ja syödä aikuisten kesken.
Syötyämme jatkettiin elektroniikka liikkeeseen.
Täällä on hyvin erilainen kahvikulttuuri kuin Suomessa.
Kahvi on erilaista, sitä juodaan vähemmän ja annokset on pienempiä.
Erikoiskahvit on suosittuja. Ilmeisesti myös kapselikahvit, niitä oli elektroniikka liikkeessä isot pinot erilaisia koneita ja kahvikapseleita.
Meillä on täällä Abuelan kapselikone lainassa.
On hauskaa juoda aamukahvina latte tai cappuccino maitovaahdolla, mutta kotiin en sellaista hankkisi suuren muovimäärän vuoksi.
Ostettiin lisää noita kahvikapseleita asunnolle, ja minä ostin kamerajalustan, joka on ollut hankintalistalla ihan liian kauan!
Vaikuttaa pätevältä, katsotaan millainen se on sitten käytössä.
Ostin myös turbaanimallisen pipon, pellavamekon, hiuspannan, ja meikkisiveltimiä.
Kauppakeskukselta ajettiin kotiin ja olikin jo lasten nukkumaanmenoaika.
Pojat tulivat Abuelan kanssa asunnolle.
Mies ja sisko lähtivät vielä kävellen hakemaan kamoja toiselta kämpältä, kun minä jäin nukuttamaan lapsia.
Huomenna laitan enemmän tietoa ja kuvia tästä uudesta asunnosta, kun ollaan saatu purettua tavarat paikoilleen!
Katso myös: Matkapäiväkirjan toinen päivä ja Neljäs päivä
Katso myös: Matkapäiväkirjan toinen päivä ja Neljäs päivä
-Sasa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!