Slider

Follow

Matkapäiväkirja, päivä 14 - 10 asiaa joita kaipaan Suomesta

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Asioita, joita kaipaan Suomesta

Vajaa kolme viikkoa reissussa on pitkä aika.
Viikko menee nopeasti, toisella viikolla kerkeää jo ottaa rennosti ja on ”luppoaikaa”, kolmannen viikon alkaessa alkaa jo iskeä koti-ikävä. 
Ainakin minulle!
Toisaalta on haikeaa, ei ole enää montaa päivää jäljellä.




10 asiaa, joita kaipaan Suomesta:

-Iso mukillinen kunnon tummapaahtoista kahvia. Olen jo moneen kertaan blogissa puhunut Espanjan kahvi ja kahvilakulttuurista, joka on hyvin erilainen kuin Suomessa. Täällä kahvi ei ole niin vahvaa, siinä on usein paljon maitoa, ja annokset on pieniä. Ja ne juodaan kahvilassa.


-Ruisleipä ja kaurapuuro tuoreilla marjoilla. Täällä on paljon leipää ja rasvaisia croissanteja tarjolla, mutta ei ruisleipää. Kaurapuurokaan ei tunnu olevan suosiossa, eikä täällä ole samanlaista marjavalikoimaa kuin Suomessa.

-Oma koti!
Tätä kaipaan ehkä eniten, tai no, heti sen kahvin jälkeen. Vaikka en ole nirso asumisen kanssa, en kaipaa ns. luksusta, niin on se oma, kauniisti sisustettu koti jotain sellaista, mitä ei voi korvata.
Alkaa tulla ähky näihin massiivisiin, eri paria oleviin kalusteisiin ja kissatauluihin. Tosin, Lilja tuntuu rakastavan noita tauluja! Haha

-Järjestys, liittyen kotiin. Ollaan asuttu täällä kolmessa asunnossa, ja kaikissa on ollut aika erikoiset säilytys ratkaisut. Vaatekaapit saattaa olla isot ja massiiviset, mutta niissä on lähinnä henkareille paikat. Kaappeja saattaa olla siellä täällä, mutta ne on täynnä epäkäytännöllisiä pieniä lokerikkoja.
Ja tietysti omaan kotiin aina muodostuu tietty järjestys, jota ei voi missään reissussa korvata.



-Äänieristys.
Vaikka suomessakin kyllä kuuluu isommat naapuririidat, niin täällä kuuluu jos joku kävelee tai puhuu viereisessä asunnossa tai käytävässä.
Viime yönä valvoin kun tänne saapui brittituristeja lapsineen 2 aikaan yöllä. Erotin lauseet omaan asuntoomme.

-Metsä. Ihana, raikas, rauhallinen suomalainen metsä.

-Kierrätys!
Hassua että sitäkin kaipaa, mutta täällä käytetään paljon muovia, roskaa kerääntyy paljon, ja kierrätys on olematonta. Tähän voisi myös lisätä suomalaisen kirppiskulttuurin.


-Raikas hanavesi.
Olen juonut reissussa (taas) luokattoman vähän vettä. Kaipaan sitä, että voin aamulla vain avata hanan, ja saan sieltä raikasta, kylmää vettä.
Täällä hanavesi on joko juomakelvotonta, tai hirveän makuista.

-Suomalainen kauppa. Kun tiedät, mitä tuotteita siellä on, ja löydät suhteellisen vaivattomasti tutut tuotteet.

-Perhe ja ystävät. On kova ikävä teitä jo! Ja myös omat koirat. Odotan että pääsen halaamaan niitä.






Katso myös: Matkapäiväkirjan päivä 13
-Sasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa