Slider

Follow

Vauvan päivä, mikä se oikein on?

perjantai 27. syyskuuta 2019

Tänään vietetään vauvan päivää.
Vauvan päivää vietetään joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina.

Mikä se sitten okein on?

Vauvoissa on tulevaisuus, ja VauvaSuomi on halunnut halunnut herätellä ihmisiä, vanhempia, ja koko yhteiskuntaa vauvamyönteisyyteen, vanhemmuuden iloon ja vastuuseen, hyvään vuorovaikutukseen ja vauvoista iloitsemiseen.

Helsingissä on paljon tapahtumia vauvoille, esimerkiksi keskuskirjasto Oodissa ja Musiikkitalolla.
Vauvan päivästä lisää ja ohjelmistoa pääset katsomaan Vauvan päivän sivuilta.

Itse haluan viettää vauvan päivää niin, että kiinnitän erityistä huomiota tänään siihen, että annan Liljalle paljon syliä, huomiota ja rakkautta, ja leikimme yhdessä hyvässä vuorovaikutuksessa.

Tietysti sitä toivoisi tämän olevan itsesään selvää, 
Mutta arjen kiireiden keskellä se ei aina ole. Usein muut asiat menee edelle, ja se on ihan luonnollista, on siivottava, tehtävä ruokaa, käytävä töissä, hoidettava asioita ja muita lapsia.

En haluaisi olla se äiti, joka sanoo jatkuvasti että ihan kohta, kun olen ensin tehnyt tämän, tai nyt en kerkiä, tai nyt äiti on liian väsynyt.

Ja kohta huomaan kun vauva ei ole enää vauva, vaan taitojaan harjoitteleva taapero, kohta jo päiväkotilainen, kohta hän onkin jo koulussa, ja yhä minä vain olen kiireinen, enkä enää saakaan noita maailman tärkeimpiä hetkiä takaisin.


Ja nyt huomaan että vauvasta onkin jo kasvanut taapero, meillä on päiväkotilainen ja koululainen, jotka juuri vasta olivat hekin vauvoja, ja joille vastasin että ihan kohta.

Ja yhä vieläkin huomaan olevani juuri se äiti, joka liian usein sanoo että äiti ei nyt kerkeä, nyt ei ole hyvä hetki, nyt taas väsyttää ja ihan kohta kyllä tulen.

Ja liian usein huomaan että kun se kohta tulee, niin lapset onkin jo muissa puuhissa ja nukkumassa ja kasvaneet jo koululaisiksi.

Yhtäkään päivää en ole katunut kun muut asiat on jääneet ja olen napannut lapset kainaloon. Mutta monta kertaa olen katunut kun olen sanonut kohta, ja liian monta kertaa, ja liian kauan siinä on mennyt.

Mutta tänään jäi viikkosiivous tekemättä, hassuttelin vauvan kanssa, halasin koululaista, juteltiin peleistä päiväkotilaisen kanssa.
Tänään en sano että ihan kohta ja nyt ei kerkeä. Tänään kyllä kerkeän, koko päivän ja illan.

Tänään pussailen vauvan varpaita, laulan, ja kerron, minä rakastan sinua.












-Sasa

2 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia. Arki on usein kiireistä ja lapsia ei välttämättä ehdi päivän aikana kovinkaan pitkiä aikoja oikeasti huomioimaan. Siihen kannattaa oikeasti keskittyä välillä:) T. Sari / pikkuleijonatblogi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin näin. Varsinkin jos vanhemmat on töissä, aika päivässä jää hyvin vähäiseksi. Kannustan kaikkia ottamaan sen keskeytyksettömän ajan lapsen kanssa. Minulle on hyvin jäänyt mieleen jostain artikkelista, että lapsen kanssa pitäisi yrittää leikkiä/olla Vuorovaikutuksessa 15 minuuttia päivässä. Aika kuulostaa todella vähäiseltä, mutta joskus olen huomannut että edes se ei toteudu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa