Syksy kolkuttelee ovelle.
Tuntuu, että viimekuisesta mökkireissusta on ikuisuus aikaa.
Minulla on jo ikävä sinne takaisin!
Mökki sijaitsee Suomussalmella, ja sinne on meiltä Helsingistä matkaa 665km.
Reippaasti ajaen sinne pääsee 7 tunnissa, mutta lasten kanssa matkaa tehdessä ja pysähdellessä matka saattaa venyä helposti 9 tuntiseksi.
Lilja kävi siellä elämänsä ensimmäistä kertaa toissakesänä, vain 3 viikon ikäisenä.
Mökillä ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä
Vesi haetaan kanistereihin veneellä, lähellä sijaitsevasta puhtaasta lähteestä. Vesi on uskomattoman kirkasta ja kylmää! Ja tietysti mineraalipitoista.
Sähkö saadaan tarvittaessa agrikaatista, sitä käytetään lähinnä, kun pumpataan järvestä vettä saunaan.
Kännykät ladataan tarvittaessa autossa.
![]() |
Näkymä vanhan päämökin laiturilta Kiantajärvelle |
Pienen vauvan ja taaperon kanssa pärjäsi tosi hyvin melko alkeellisissa olosuhteissa, pientä asennoitumista se tietysti vaatii.
Minulla on ihan kauheasti muistoja tältä mökiltä, olen itse käynyt siellä ensimmäisen kerran ollessani 3kk vanha. Tontilla on kolmen hirsirakennusta. Päämökki jossa minäkin olen lapsuuttani viettänyt, on rakennettu 1968-69 ja sen rakensi isovanhempani ja sukulaiseni Vilho, Kalevi ja Tuomo Juntunen, sekä Hannu ja Kirsti Villa.
Teen tästä postauksesta kuitenkin melko suurpiirteisen, ja keskityn lähinnä viime reissuun, muuten tästä tekstistä tulisi ihan nälkävuoden pituinen.
![]() |
Hengittävä hirsimökki ja pellavalakanat takaavat hyvät yöunet |

![]() | ||
Näkymä päämökin ikkunasta pikkumökille päin, välissä vanha aitta joka toimii nykyään varastona |
Päämökki
Meidän perhe ja siskoni sekä hänen lapsensa nukuttiin päämökissä, lämmitettiin mökki takan avulla.
Tällä kertaa mukana oli myös pikkuvelipuoleni, joka ei ollut koskaan aiemmin tällä mökillä käynyt.
Isossa mökissä kuitenkin käytiin lähinnä nukkumassa ja vaihtamassa vaatteita.
Aikaa vietettiin pienellä mökillä
Pienemmän hirsimökin on myöhemmin rakentanut isäni. Päämökistä purettiin vanha sauna, ja nykyään sauna on pikkumökin yhteydessä. Siellä on myös pieni terassi, johon paistaa ilta-aurinko ja jossa tehdään ruokaa ja vietetään lähes kaikki aika.
Pikkumökissä nukkuivat isäni, Liisa, sekä heidän suloinen tyttärensä Vanamo.
Mökin terassilla on pieni kaasulla toimiva jääkaappi, ja todellakin pieni, sinne ei mahdu mitään ylimääräistä ja lämpötila ei ole niin matala, että siellä voisi useita päiviä elintarvikkeita säilöä. Sillä kuitenkin pärjää!


Parasta mökillä on yhdessä olo, yhdessä tekeminen ja ruokailu.
On ihan mahtava fiilis valmistaa järvenrannassa ruokaa kaasukeittimellä tai nuotiolla.
Ihan erilaista, kuin kotona kerrostalossa.
Samalla höpötellään keskenämme ja lapset ui tai leikkii terassilla.
Ja ai että ruoka oli hyvää ulkona yhdessä syöden! Viileämmällä ilmalla toki syötiin mökissä sisällä, mutta jos vain mahdollista niin ulkona.
Ehkä paras muisto on, kun tein Liisan kanssa kaksi todella isoa kattilallista lohikeittoa.
Oli tuulinen päivä, ja levitettiin mattoja pikkumökin ja aitan taakse, jossa oli vähän tuulensuojaa.
Näky oli kuin mustalaisleiristä, kun meitä oli siellä matoilla syömässä 5 aikuista, yksi teini, taapero, ja 4 lasta. Myös meidän molemmat koirat oli mukana. Ihan huippua!
Kuuman lohikeiton kylkeen oli tuoretta leipää ja voita. Ai että oli hyvää!
Tässä muutama resepti mitä valmistettiin mökillä.
Tästä taitaa tulla meillekin seuraavat ruoat!
Lohikeitto neljälle
6 perunaa
4 porkkanaa
2 sipulia
8dl vettä
1/2tl maustepippuria (kokonaisia)
2kpl laakerinlehitä
500g lohifileetä
2dl ruokakermaa tai maitoa
1 1/2tl suolaa
kourallinen tuoretta tilliä
Pese, kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipuli. Keitä
kasvikset maustepippureiden ja laakerinlehden kanssa vedessä lähes
kypsiksi.
Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
Lisää kerma, suola ja paloiteltu lohi. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kala on kypsää, noin 5 minuuttia. Lisää tilli ja tarjoa perinteinen lohikeitto ruisleivän kanssa.
Kuten kuvasta näkyy niin en poistanut nahkaa, se ei ole välttämätöntä. Nahka kyllä irtoaa lihasta kypsentäessä. Ostin ruodottoman fileen, joten myöskään ruotoja ei tarvinnut alkaa poistamaan.
Alkuperäinen resepti meillakotona.fi, olen vähän muunnellut sitä.
Valmiista annoksista ei ole kuvia, oli niin kiire syömään!
Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
Lisää kerma, suola ja paloiteltu lohi. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kala on kypsää, noin 5 minuuttia. Lisää tilli ja tarjoa perinteinen lohikeitto ruisleivän kanssa.
Kuten kuvasta näkyy niin en poistanut nahkaa, se ei ole välttämätöntä. Nahka kyllä irtoaa lihasta kypsentäessä. Ostin ruodottoman fileen, joten myöskään ruotoja ei tarvinnut alkaa poistamaan.
Alkuperäinen resepti meillakotona.fi, olen vähän muunnellut sitä.
Valmiista annoksista ei ole kuvia, oli niin kiire syömään!
Heti perään toinen herkku, näitä aion tehdä heti huomenna!
Itse tehdyt hampurilaiset 6kpl
Hampurilaissämpylät;
esim. Lildl Grillimaisteri premium burger tai Fazer Street food -Briossi sämpylöitä
Pihveihin:
400g rasvaista naudanlihaa
Suolaa
Mustapippuria
Täytteeksi:
Cheddarjuusto
Sipuli
Suolakurkku
Tomaatti
Jäävuorisalaatti
Pekoni
Ketsuppi
Sinappi
Majoneesi
Tee näin:
Aloita hampurilaisten valmistus täytteistä. Viipaloi ja leikkaa täytteet ja asettele ne valmiiksi tarjolle.
Paista sämpylät kevyesti grillissä tai pannulla, niin että sisäpuoli saa hiukan väriä ja rapeuta.
Pihvien paistamiseen ei tarvitse erikseen rasvaa.
Pihvien maustaminen on makuasia, mutta suola ja pippuri riittää.
Pyörittele pihveistä yhtä suuria palloja, litistä keskeltä.
Paista pihvit kuumalla pannulla mediumiksi, niin saat mehukkaan lopputuloksen.
Vinkki: Vastakohdat viehättää. Suolaisen burgerin kaveriksi sopii makea kastike. Täytteitä voi varioida loputtomiin, omia lemppareita on paahdettu halloum, vuohenjuusto, rucola ja pinaatti.
Nämä on myös unohtumattomia kokemuksia lapsille
Vaikka mökillä ei ole mitään mukavuuksia, padia, telkkaria tai pleikkaa, sähkölämmitystä tai muuta, niin mökkireissu on silti lapsillekin kesän ykkösjuttu.
Tällä kertaa nähtiin paljon poroja, muutama korppi ja hiiriä. Tehtiin uskomattoman kivoja ja edullisia löytöjä paikallisesta kierrätyskeskuksesta, poltettiin nuotiota ja takkaa joka päivä, saunottiin ja uitiin.Naurettiin ja juotiin hyvää viiniä, ja litra tolkulla raikasta lähdevettä.
Oltiin paljon alasti, veneiltiin ja kalastettiin.
![]() | ||||
Imetyshetki Hepokönkäällä |

![]() |
Pikkumökki ja saunan ovi. Ilta-aurinko heijastuu järvestä hirsiin. |
![]() | |||||||
Ison mökin edustaa |
![]() |
Ison mökin laituri |
Näillä muistoilla kohti syksyä ja ensi kesää.
Mitä ihania muistoja sulla on kesästä?
-Sasa
Seuraa myös Facebookissa ja Instagramissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!