Slider

Follow

Koulu alkaa, mitä kuuluu koululaiselle?

tiistai 6. elokuuta 2019

Kouluu alkaa ihan pian, ja ajattelin tehdä tämmöisen postauksen ja kertoa, mitä kuuluu koululaiselle, ja miten olemme valmistautuneet koulun alkuun.


Koululaisemme käy erityisluokkaa haasteidensa vuoksi.
Kassulla on perussairautena Neurofibromatoosi1, josta aiheutuu sen verran suuria haasteita, että koulunkäynti yleisopetuksen puolella ei tullut kyseeseenkään.


Itseasiassa olin huolissani siitä, miten hän pärjää edes erityisluokalla, niissä kun on niin suurta hajontaa.

Tässä vaiheessa voin huokaista taas helpotuksesta, että onneksi asumme Helsingissä.
On varaa mistä valita. Tai tarkemmin ottaen on iso tiimi tukena, ja voimme yhdessä etsiä lapsen tarpeisiin sopivaa luokkaa, ja sitten sormet ristissä toivomme, että hän sopivimmaksi katsomaamme luokkaan pääsee ja se on hänelle sopiva.
Jos asuisimme pienellä paikkakunnalla, luultavasti luokkia olisi vain yksi, sinne sitten laitetaan kaikki ja tadaa, sekametelisoppa on valmis.




Kassu menee jo neloselle (ihan hirveetä! mihin tämä aika menee!?), ja nyt alkaa helpottaa.
Nyt käynnistyy ensimmäinen syksy, kun hän kulkee itsesäisesti kouluun julkisia hyödyntäen.
Tähän saakka hän on kulkenut taksikyydillä ja/tai saatettuna.
Olemne jo harjoitelleet koulumatkaa ja julkisilla kulkemista, ja uskon että se onnistuu nyt todella hyvin.
Varmasti tekee lapsellekin hyvää ottaa harppaus itsenäisyyteen.




Eka ja tokaluokka oli todella haastavia.

Aloitin koulun ja työt kun K oli eskarissa (sitä ennen hoidin kotona Eliasta).
Päiväkodit olivat täynnä ja sain Eliakselle päiväkotipaikan vain päiviä ennen kuin työt alkoivat.
Pojat eivät päässeet samaan päiväkotiin, ja kuljimme julkisilla.
K:n eskari oli lähempänä kotiamme, sinne kuljimme kolmistaan jalan. Sen jälkeen lähdin bussilla viemään Eliasta, jonka jälkeen ratikalla töihin. Ja sama setti takaisinpäin.
Vaikka tein lyhynnettyä päivää töissä niin työmatkoineen K:n päivät venyivät kymmentuntisiksi.
Eskarivuonna kesälomaa ei juuri ollut, koska olin juuri aloittanut työt.
Päiväkodin puolelta tästä tuli painostusta, vaikka olin selittänyt tilanteen. Ja ymmärtäähän sen, heidän on puututtava jos lapsella ei ole lomaa, se on lapsen oikeus. Mutta aina asiat eivät ole niin helppoja.
Yksinhuoltaja vailla tukiverkostoa, uusi työ, ei kesälomaa.
Vaikka sielu itkee verta niin minkäs teet?

No, sain onneksi hoidettua pojille viikon loman, saivat edes vähän hengähtää.
Eskarivuonna poikien isä kuoli.


Kuva: Mayflyvisuals


Koulun aloitus ei siis ollut helpoimmasta päästä.
Taksifirma joka silloin hoiti kuljetuksia, mokaili varsinkin alussa toistuvasti.
Heti ekana koulupäivänä lapsi jäi hakematta koululta enkä saanut ketään kiinni.
Oli myöhästelyjä, muutaman kerran ei tulleet ollenkaan, tai jättivät väärään paikkaan.
Uhkailua lapsia kohtaan ja rumaa kielenkäyttöä.
Suurimmaksi osaksi kuljetus sujui hyvin, ja oli siellä yksi erityisen ihana kuljettaja.
Hän oli AINA mukava, ajoissa, ja tervehti lapsia. Soitti minulle töihinkin jos lapsi vaikutti erityisen väsyneeltä tai huonovointiselta matkan aikana.

Luokan piti olla rauhallinen, lähinnä oppimisvaikeuksisten lasten luokka.

Kuitenkin luokalla oli muutama todella haastava lapsi, jolla oli agressiivista käytöstä niin fyysisesti kuin henkisesti toisia oppilaita ja opettajaa kohtaan.
Tämä tuli myös opettajalle yllätyksenä, ja hänkin oli jossain vaiheessa silmin nähden väsynyt tilanteeseen.

Parin ekan vuoden aikana tilanne pikkuhiljaa rauhoittui, mutta K alkoi väsyä ja olin hänestä todella huolissani.
Hän oli väsynyt, oksenteli ja itki.
Meillä on jo valmiiksi hoitosuhde sekä Lastenlinnaan, Lastensairaalaan, että Sörnäisten lastenpsykiatrialle, joten sain onneksi nopeasti huoleni esiin ja kuulluksi.


Kuva: Mayflyvisuals

Ratkaiseva muutos oli, kun K meni kolmannelle ja opettaja vaihtui.

Luokkaan tuli muutoksia, haastavimmat agressiiviset oppilaat jäivät pois, ja uudella opettajalla oli aivan omanlaisensa tyyli lasten ja pedagogisen toteutuksen suhteen.

Jo tokalla luokalla olin ehdottanut HOJKS palaverissa että itsetunnon ja henkisen hyvinvoinnin tukeminen olisi yksi päätavoitteista. Se kirjattiin ja silloinen opettaja oli siitä samaa  mieltä, mutta seuraavaa palaveria käydessä tähän ei oltukaan tehty konkreettisesti töitä.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä opettajaa, hän oli ihana ja empaattinen.

Saman tavoitteen asetin myös kolmoselle ja uudelle opettajalle.
Kun lukuvuosi meni eteenpäin, oksentelu ja itkuisuus väheni.
Kolmosen lopussa hän ei itkenyt enää lainkaan, ja oksentamistakin oli huomattavasti harvemmin.
Olen niin onnellinen, ja kiitollinen tälle opettajalle ihan mahtavasta työstä koulussa.

Vaikka kaikkia haasteita ei olla selätetty, ja jotkin asiat kulkee aina mukana, ollaan päästy ihan valovuoden päähän siitä tilanteesta, joka oli kun ekaluokka alkoi!

Alunperin mun piti kirjoittaa mitä hankintoja me ollaan tehty kouluun.

Mutta sitten ajattelin, että repun väri ja merkki on aivan toisarvoinen asia sen rinnalla, mitä lapselle kuuluu.
Mitä ihan oikeasti kuuluu?

Muistakaa että ne pienet koululaiset väsyy vielä todella helposti.
Halatkaa, rauhoittukaa, ja kysykää mitä sulle kuuluu.

-Sasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa