Slider

Follow

Arjen helpotus, nopeat ja helpot aamupalat

keskiviikko 21. elokuuta 2019

"Miten kello onkin jo noin paljon?
Noni, nyt syötte äkkiä ne leivät, kohta myöhästytään!"


Vähän kirpaisee myöntää, mutta tuo lausahdus kuuluu (liian usein) suustani.

Mistä sitten kiire syntyy? No tietysti ihan jo tiukasta aikataulusta. Kun aikaa on vähän ja liikkuvia osia paljon, syntyy kiire.
Aamulla herätään, pitää herätellä lapset, peseytyä, pestä lasten hampaat, pukeutua, katsoa päiväkoti ja koulutavarat, puhumattakaan omista..

Lue myös: Miten meidän vaatesäilytys toimii? Neljä vinkkiä!


Mutta kiire on myös ajanhallintaa ja strukturointia. Tai pikemminkin sen puutetta.
Kiireen syntyyn pystyy siis vaikuttamaan paljonkin, kun vähän käyttää ajatusta sen eteen.


Arkiaamuna ei useinkaan ole aikaa alkaa valmistamaan kummoisempaa aamiaista.
Haluan kuitenkin vähän panostaa, että se on ravitseva ja maukas.

Valmistele illalla.
Pilko illalla säilytysrasioihin valmiiksi vihannekset ja hedelmät. Kananmunat voi laittaa valmiiksi kattilaan liedelle, ja napsauttaa aamulla vain levyn päälle.
Näiden lisäksi tarjoilen yleensä jonkun alla olevista aamupaloista.

Nämä jäi aamupalalta. Loput voi käyttää välipalalla tai iltapalalla. 


Meidän aamiaiset koostuu näistä perus tarvikkeista:


Puuro on nopea ja hyvä aamupala. Liedellä sen valmistamiseen menee vain muutama minuutti, ja siitä riittää kaikille.
Käytän joko tavallisia kaurahiutaleita tai näitä Elovena annospusseja, omena kaneli on suosikki. Puuro keitetään Kauramaitoon ja valmiiseen annokseen lorautan omenasosetta, joko Bonne tai Rainbow.
Lisään myös marjoja jos niitä on, yleensä on. Usein laitan myös raejuustoa, kuulostaa ehkä pahalta, mutta ihan näppärästi se menee siellä seassa proteiinin lähteenä. Sokeria en käytä.



Maustamaton jogurtti tarjoillaan myslin ja omenasoseen kanssa. Tämä mysli on mun mielestä hyvä, siinä on runsaasti kuivattuja marjoja seassa. Lisään usein myös mustikoita.
Omenasose makeuttaa annoksen tosi hyvin!



Smoothie valmistuu myös super nopeasti, perus Smoothieen käytän 1prk Ehrmann maitorahkaa, 2dl kauramaitoa, 1 banaanin, desin mustikoita ja/tai mansikoita. Kelpaa kaikille!
Teen melko usein myös vihersmoothieta, mutta niitä enemmän vain itselleni.


Lapset syö tosi mielellään puuronsa omenasoseen ja marjojen kanssa. Marjoja saadaan papalta, ja jos ne pääsee loppumaan, niin ostetaan pakasteesta. Omenasosetta teen syksyisin itse pakkaseen, muina aikoina käytän kaupan 100% omenasosetta.
Lapset saa valita jonkun näistä aamupaloista tai leivän.




Miten teillä aamut hoituu?
Mikä on teillä tavallinen aamiainen?

-Sasa

Seuraa myös Facebookissa ja Instagramissa












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa