Slider

Follow

Hullu haaveilee uusperheestä

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Katsoin leikkipuistossa isää, joka leikki lapsensa kanssa, puhui hänelle hellästi ja oli läsnä. 

Äiti hoiti pientä vauvaa sivummalla penkillä. Äiti laittoi vauvaa nukkumaan rattaisiin. Myöhemmin hän liittyi pojan ja isän seuraan, he naureskelivat keskenään, ja miettivät mitä söisivät tänään päivälliseksi.

Minä olin pienen poikani kanssa yksin puistossa. Tunsin itseni erilaiseksi ja yksinäiseksi. Olin nuori, 23 vuotias ja ainoa parisuhdemalli oli se, jossa nyt elin. Tiesin että asiat oli pielessä, mutta en ymmärtänyt kuinka pahasti.






Ajattelin, että meidän perhe nyt on tämmöinen, että meillä on erilainen perhe kuin muilla. Olin tottunut ahdistukseen ja olemaan varpaillani. 

Tunsin kateutta ja haikeutta katsellessani tuota perhettä. Toivoin, että meidän perhe saisi kokea vielä samanlaista onnea ja välittämistä. Samalla ajatus kuitenkin tuntui kaukaiselta.

Mutta ei se saanut. Vuodet kuluivat eteenpäin ja asiat menivät koko ajan pahempaan suuntaan. Jossain vaiheessa tajusin, että vika ei ole vain minussa, vaikka kovasti yritin omaa käytöstäni muuttaa. 

Miehen mielialat aaltoilivat yhä voimakkaammin. Aloin mielessäni haaveilla uusperheestä. Tuntui absurdilta elää ydinperheessä, ja samalla haaveilla uusperheestä. 

Kuka hullu ylipäätään haaveilee uusperheestä? Kun googlaa uusperhe, heti ensimmäiset hakutulokset on negatiivissävytteisiä.

Silti haaveilin siitä salaa. Haaveilin, että saisin tuntea luottamusta ja rakkautta, että joku jakaisi lastenkasvatuksessa saman arvomaailman kuin minä. Hän olisi hellä ja välittävä lapsia kohtaan, ja meillä olisi hauskaa yhdessä sekä puolisoina että perheenä.

"Rikki? Yksin? Neuvoton? 

UUSPERHETUKEA SINULLE"

"väsynyt uusperheeseen"

"Kun uusperhe ei toimi"

"lapsen mustasukkaisuus uusperheessä"



Jossain vaiheessa aloin miettiä eroa. Ydinperhe oli ollut haaveeni pitkään. Se oli minulle mieleen iskostunut arvo, ja halusin pitää siitä kysin ja hampain kiinni. Liian kauan.

Lopulta, kun ero tuli pakon sanelemana, tunsin aivan valtavaa epäonnistumisen tunnetta, tunsin, että koko elämäni oli vedetty vessanpöntöstä alas, olin vihainen itselleni sekä eksälle, ja olin myös valtavan surullinen ydinperheen menettämisestä, koska en tulisi enää koskaan sitä saavuttamaan. 

Tässä vaiheessa lapsia oli kaksi, kolme ja puolivuotias isoveli, ja vastasyntynyt pikkuveli.

Elin elämääni poikien kanssa eteenpäin. Minulla oli joitain seurustelusuhteita ja lyhyitä kokeiluja, mutta mikään niistä ei ottanut tuulta alleen. 

Huomasin, että hitsauduin lasten kanssa entistä kovemmin yhteen, me oltiin yksikkö. Meillä oli pieni, onnellinen perhe, ilman miestä. Oli minä ja pojat. Minun rakkaat lapset. 

Oltiinkin eroperhe, yksinhuoltaja perhe. Kaukana siitä ydinperheen idyllistä, minkä mielikuvan se jo sanana tuo.





Koska edellinen suhde oli ollut myrkyllinen ja vaarallinen, kynnys alkaa uuteen aitoon ja vakavaan suhteeseen kasvoi päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

En antaisi kenenkään satuttaa meitä, ja ajatus rakkauden täyteisestä turvallisesta perheestä tuntui yhtä kaukaiselta, kuin perjantaileffojen realistisuus.

Elias oli noin kaksivuotias, kun tapasin aivan sattumalta nykyisen mieheni. En ollut etsinyt suhdetta, en uskaltanut edes haaveilla perheestä, suojamuurit oli korkeat.

Alkuun ei ollut ajatustakaan parisuhteesta, vaan hengailimme "kavereina" tosi tiiviisti yhdessä puolisen vuotta.

Tuo oli ikäänkuin koeaikaa, kummallakaan ei ollut velvoitteita eikä oikeastaan edes odotuksia, sillä emme olleet edes pariskunta, saati uusperhe. Kaikki sujui kuitenkin yllättävän  hyvin ja lopulta uskalsimme heittäytyä aivan uudenlaisen tilanteen eteen.






Vanhat traumat ja odotukset ovat usein nousseet esiin. Pikkuhiljaa ne alkavat väistyä. 

Uusperheessä haasteena on toisen tai molempien biologisten lasten lisäksi myös vanhat parisuhteet ja erot. Niiden käsitteleminen ei aina ole helppoa.

Meillä on nykyään myös yhteinen lapsi, joka on selvästi tiivistänyt perhettämme. Mutta jos keskinäinen parisuhde olisi ollut huonolla tolalla, niin lapsen saaminen siihen olisi luultavasti tuonut päinvastaisen tuloksen.

Suurimmat riidat uusperheessämme on koskenut lasten kasvatusta. Täytyy kyllä sanoa, että riitoja on silti miljoona kertaa vähemmän, kuin ydinperheessä oli, ja arvomaailmamme on suurilta osin sama. 

Kun googlaa uusperhettä, huomaan, kuinka vähällä me ollaan päästy, ja kuinka hyvin me ollaan onnistuttu. 

Tämä on iso ponnistus kaikilta, sekä lapsilta että vanhemmilta. 

Olen onnellinen, ja juuri tänään töissä mietin, kuinka paljon rakastan miestäni. 

Todellakin kannatti olla niin hullu, ja uskaltaa lähteä elämään uusperhe -elämää. 

Saan vihdoin elää rakastavassa perheessä!

Haluaisin kuulla millaisessa perhemuodossa sinä elät? 

Jos elät uusperheessä, mitkä on olleet suurimpia haasteita? 



Kuvat: Pipsa Stenlund


Seuraa blogia myös Instagramissa ja Facebookissa 





Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivut

Theme Designed By Hello Manhattan
|

copyright Sasa Villa

Copyright Sasa Villa